Vanhuksia ja vertaistukea?

Ipanalla oli tänään fysioterapia altaassa ja minä jäin tapani mukaan oottelemaan tunniksi aulaan, jossa on kahvio. Pelailin siinä puhelimella, koska ei sattunut kirjaa mukaan ja kuuntelin sivukorvalla mummojen ja yhden paapan kotkotuksia. Jaaritelivat siinä niitä näitä, kunnes löytyi yhteinen aihe, josta syntyi varsin innokas keskustelu, johon kaikki ottivat osaa ja olivat samaa mieltä, meinaan nuorten käytöstavat. "Meille vielä opetettiin käytöstapoja, nykynuorille ei", "Eikös niitä opetettu jo koulussa", "Juu ennen annettiin tilaa vanhuksille linja-autossaki", "Minäkn ruukaan avata ovia semmottiille nuorille naisille, mutta ykskin käveli vaan sisään" jne jne.. Jossain kohti teki mieli hypätä väliin, että eivät ne kaikki vanhuksetkaan niin kultaisia ole ja usein paljon pahempia suustaan kuin teinit. Lisäks heiltä puuttuu täysin kunnioitus toisia ihmisiä kohtaan, koska heidän maailmassaan vanhempia kunnioitetaan, ja eihän toinen jalka haudassa olevaa enää vanhempi voi olla. Koska he omaavat tämän "erikoisaseman", he kuvittelevat, että on oikeutettua käyttäytyä miten sattuu. Älkää käsittäkö väärin, minä kyllä pidän vanhuksista ja annan heille aina tilaa linja-autossa, olen aina antanut ja avaan myöskin ovet ja yritän kaikin tavoin olla avuksi, niinkuin muillekin ihmisille. Herttaisiakin vanhuksia tottakai on, mutta halusin nimen omaan tuoda vastineen tälle aamuiselle keskustelulle. Antaako sitten nämä vanhukset tilaa invalideille tai raskaana oleville linja-autossa? Eivät. Istua tönöttävät kuin maailman omistajat siinä, koska heillä on oikeus istua. Viis siitä, että supistelee, kyllä nuorena jaksaa seistä. Usein vanhukset ovat myös katkeria. Kun elämästä putoilee sisältö pois ja päivän huvit on bingon lisäksi mopopoikien kivittäminen, niin sitä muuttuu katkeraksi. Toivottavasti itse en siihen sudenkuoppaan tipu, kun se aika koittaa. Vanhuksilla on myös yksi ikävä piirre, jonka olen myös huomannut vertaistukiryhmissä (missä en juuri enää käy mm. tämän takia). Voivotellaan koko ajan pienintäkin vaivaa ja kipua ja muuta pahaa ja oikein kilpaillaan kehen sattuu eniten ja kellä menee huonoiten (ja vanhuksilla kellä on paskimmat omaiset). Jos joku uskaltaa sanoa jotain positiivista, vaikka että no hei, asiathan on olosuhteisiin nähden hyvin koska meillä on täällä mukavia ja ammattitaitoisia hoitajia tai se pahin, mitä ei ikinä, never ever saa lausua ääneen: Mulla/meillä ainakin menee hyvin, ei kipuja ja muutenkin asiat rullaa, johtaa automaattiseen hylkäämiseen porukasta ja muutamaan vihaiseen katseeseen ja kommenttiin, kuinka paskasti muilla menee. Ehkäpä torutaan myös ajattelemattomuudesta muita ihmisiä ja heidän kipujaan kohtaan ja tuomitaan rehentelijäksi. Olen monesti miettinyt lapseni sairauden vertaistukiryhmissä, että jää kuva ettei ne vanhemmat edes halua lapsensa paranevan, koska se tauti on heidän koko elämänsä ja heillä ei olisi sen jälkeen mitään purettavaa. Yksi äiti oli jopa rasittanut lastaan, että pääsisi raportoimaan TAAS uusista ilmenneistä kivuista. (Jännä juttu, jos kipeä lapsi pelaa useamman tunnin wii:llä nyrkkeilyä, niin alkaa sattua.) Moni myöntääkin, ettei tosissaan usko lapsensa paranevan. Olen aina tällaisten edessä ihan sanaton. Sellainen vertaistuki, mitä minä toivoisin, on juuri ne myönteiset kokemukset, että hei, joku muukin selvisi tästä, ehkä meilläkin on
toivoa ja osaan myös iloita toisten puolesta, vaikka meillä olisi vaikea tilanne. Tottakai myös käytännön neuvoja esim. KELA:n kanssa asioimisesta, mutta en todellakaan tarvitse "vertaistukea" ja voivottelua ihmisiltä, jotka rypevät sairaudessa, enkä myöskään halua kilpailla lapseni kärsimyksillä.
Mutta se siis vanhuksista ja vertaistukiryhmistä.
(Pääsinpäs avautumaan)

                                                                               ***

Leppikset nimettömissä ei näy niin hyvin

Kävin tänään ipanan tädillä kynsihuollossa. Muistin aamulla tehdä puhdistusjuomaa puolitoista litraa ja arvatkaa muistinko puolessa välissä matkaa, että sinne se samperin pullo jäi keittiöön. Ai että, että ketutti. Eli 2l miinuksella, ei hyvä! Noh, kynnet ovat kivat, leppismalli. Siinä tehdessä ideoitiin. Minulla oli kyllä tarkka visio liila-valkea-mustista kynsistä, mutta kuten tavallista, lopputulos oli aivan toinen. Tolkuttoman kauan meni, kun puoli kolmelta aloitettiin ja puoli kahdeksalta lopetettiin ja pidettiin 45 min kahvibreikki ja vaatteiden sovitus, kun vein hälle pienii vaatteita. Osa pääty hänen tyttärelleen. Olin kuitenkin very tyytyväinen lopputulokseen.

                             ***

Taisin aikasemmin jo mainita, että eräs ystäväni on raskaana. Seitsemännellä kuulla. Tytsy päätti viime yönä, että mä tulen nyt. No ystävä kiirehti sairaalaan, jossa oltiin eri mieltä tytyn kanssa ja tilanne saatiin rauhoittumaan supistustenesto lääkkeillä. Käytiin tai yritettiin käydä katsomassa ystävätärtä sairaalassa Ipanan kanssa, mutta käännyttivät käytävältä, koska vierailuaika oli ohi. Saas nähdä malttaako hän olla vielä huomisen inessä, kun lauantaina on hänen poikansa naamiaissyntsät, mihin mekin olemme Ipanan kanssa menossa. Huomenna olis tarkoitus tehdä kakut. Olen luvannut auttaa siinä ja muutenkin juhlien järjestämisessä. Minusta tulee keiju ja Ipana pukeutuu leppäkertuksi. Sanoin nyt ystävälle, että keskustelee vakavasti tytyn kanssa, että muutama viikko vielä pitää malttaa odottaa, vaikka olisi kuin kiire.