lauantai 18. lokakuuta 2014

Pitikin sattua

Ensi viikko on syysloma. Ipana pääsi eskarista jo kahdeltatoista ja olimme sopinut menevämme kylään ystävälleni Porvooseen, koska emme olleet nähneet häntä (liian) pitkään aikaan ja hän kaipasi piristystä. Matka meni joutuisasti ja pääsimme Porvooseen. Siellä söimme välipalaa ja joimme kahvit, pelasimme yhden erän yatzya nyt kun Ipanakin on oppinut pelin salat ja päätimme Ipanan yllätykseksi lähteä muumipuistoon. Se olikin oikein iloinen yllätys ja kaikki muumivempeleet veivät Ipanan mukanaan. Saipa hän kehuja kauniista lauluäänestäänkin. Olimme juuri kiivenneet muumitalon ylävintille verkkoa pitkin ja leikimme prinsessoja pulassa, kunnes pelastussuunnitelman keksittyämme minä kiipesin edellä alas ja käännyin katsomaan ystävääni. Pari sekunttia myöhemmin käännyin katsomaan miten Ipana pärjää ja se makasi maassa ja alkoi kirkua. Minä kiirehdin Ipanan luo joka kirkui kun syötävä ja yritin selvittää mihin sattuu. Jalat toimivat, huh. Menimme penkille istumaan ja Ipana sai sanottua että käsi, joka riippui velttona oli kipeä ja naamaan sattui. Siihen tuli äiti, joka sanoi nähneensä, ettei Ipana lyönyt päätään. Lähdimme kulkemaan hitaasti autolle ja lähdimme sairaalaan. Ipana kirkui koko matkan ja itki ja aloin mennä paniikkiin.
Ensimmäisellä kerralla alas tultiin oikein mallikkaasti kun Ipana kiipesi ystäväni kanssa

Sairaalan pihassa Ipana nosti kättään ja aattelin mielessäni ettei se ainakaan sijoiltaan ole. Onneksi oli edellisenä päivänä käyty reumakontrollissa, niin oli painot ja pituudet tarkkaan selvillä. Hoitaja tulikin melko nopeasti kuultuaan Ipanan huudot ja nopean tilanneselvityksen jälkeen toi kipulääkettä ja ohjasi eteenpäin. Jouduimme odottamaan ilmoittautumista jonkun aikaa, koska sisällä oli joitan ihmisiä ja ystäväni kerkesi käydä viemässä koiran kotiinsa ja tulla takaisin. Ipana itki koko ajan. Minä olin shokissa, mutta pystyin toimimaan ja ajatteleemaan. Päästiin ilmoittautumishuoneeseen ja ystäväni ja pari hoitajaa yrittivät kuoria Ipanaa vaatteista samalla kun minulta kysyttiin esititetoja. Sitä on vaikeaa kuvailla, kun on hätä, paniikki, sympatia päällä ja yrittää keskittyä siihen mitä toinen sanoo kun oma lapsi kirkuu vieressä, etkä voi tehdä mitään, mikä poistaisi pieneltä kivun. Lisäksi kello oli jotain viiden pintaan, enkä ollut syöny aamu puol yhdeksän jälkeen mitään. Pyörtyminen ei ollut kaukana. Saimme jollain suostuttelulla Ipanalta ulkotakin ja hanskat pois ja siinä vaiheessa alkoi olla aika selvää, että ranne on murtunut. Pääsimme huonosti suomea puhuvan lääkärin luo melko nopeasti ja kun käden asento selvisi, otti ystäväni minusta kiinni, mutta pysyin kasassa. saatiin heti lähete röntgeniin ja päästiinkin sinne heti. Ystäväni meni Ipanan kanssa sisään, hän on  hoitoavustaja ammatiltaan. Minä kuuntelin ulkopuolella Ipanan huutoja ja itkua ja nieleskelin kyyneliä. Aina hetkittäin löysin voimaa kerätä taas itseni, että pystyin toimimaan Ipanan takia ja Ipanan edessä jopa hymyilemään ja sanomaan rohkaisevia sanoja. Katselimme yhteistuumin röntgenkuvia ja molemmat ranneluut olivat murtuneet pahasti. Käsi lastotettiin kantositeeseen ja koska oli selvää, että nukutuksessa pitää tehdä, matkan olisi jatkuttava joko Helsinkiin tai Lahteen. Sanoin, että olemme kotoisin Lahdesta, joten sinne siis ja he jäivät selvittämään miten lähettää röntgenkuvat Lahteen, kun me lähdimme ajamaan sinne. Hoitaja jopa sanoi, että hän vaikka ihan itse aja Hesan kautta viemään paperit jos tarve vaatii, mutta onneksi ei siihen tarvinnut mennä. Pika stoppi ystäväni kodilla, kun hän ruokki ja pissatti koiran ja matka jatkui kohti päksiä. Saavuimme päksiin ja siellä meitä jo odotettiinkin. Siellä kysyttiin vaikka ja mitä ja se porvoolainen lääkärikin oli kirjoittanut esitietolomakkeeseen mitä sattuu ja otettiin kokeita ja odotettiin vähän lisää ja viimein kirurgi tuli sanomaan, että kyllä se on niin paha, ettei pelkkä kipsi riitä, että pitää myös laittaa piikit. Ihana mieheni oli lähtenyt jo aikaisemmin savonlinnasta meidän tueksi ja juuri kun Ipana oli saanut esilääkkeen, hän toi meille tavaroita kotoa yöksijäämistä varten. Minua harmitti, kun en saanut mennä nukutukseen mukaan, enkä kuulemma heräämöönkään saanut mennä, siinä ovella piti heipat vain sanoa. Kun Ipana oli viety, ystäväni, joka oli ollut korvaamaton apu ja tuki otti minun autoni ja lähti koiran kaveriksi kotiinsa porvooseen ja minä ja mieheni raahustimme leppäkerttuosastolle odottelemaan uutisia Ipanasta. Kello oli jotain varttia vaille yksitoista. Otin akuutin aulasta kahvin ja salaatin automaatista. Osastolla meitä jo odotettiinkin ja huone oli valmiina. Puoli yhden aikaan meille tultiin ilmoittamaan, että leikkaus oli mennyt hyvin ja Ipana oli heräämössä. Varttia vaille kaksi Ipana tuli heräämöstä tokkuraisena. Pienen suostuttelun jälkeen saatiin tyttö juomaankin. Mieheni teki lähtöä kotiin ja me käytiin nukkumaan. Ei tarvinnut kauaa laulaa kun Ipana nukahti. Väsymyksestä ja nälästä ja pitkästä, vaikeasta päivästä huolimatta minulla olikin toinen juttu. Ajattelin, ettei tarvitse sammuttaa kun valot, niin nukahdan saman tien, mutta liskojen yö vasta alkoi. Vietin oikein helvetillisen hedelmällisen tunnin itkien, koska silmät auki syytin itseäni kaikilla mahdollisilla tavoilla ja jos pistin silmät kiinni, näin nonstoppina eri kuvakulmista kuinka Ipana iskeytyy maahan. Yöhoitaja tuli huoneeseen ja juteltuani hänen kanssaan, rauhotuin ja sain jopa unen päästä kiinni, mutta heräsin joka kerta kun hoitaja kävi herättelemässä Ipanaa juomaan. Lisäksi hetekka oli kaikin tavoin kamala, epämukava ja muhkurainen. Aamulla heräsin väsyneenä ja aikaisin. Käytiin Ipanan aamupalan jälkeen kontrolliröntgenissä ja katseltiin hetki elokuvaa. Sitten kirurgi tuli haastattelemaan ja kertomaan leikkauksesta ja jatkosta. Sitten tuli toinen ystäväni poikansa kanssa vierailulle ja se piristi kovasti Ipanaa, joka oli koko aamun ollu vähän depiksessä ja Ipaan suostui tekemään jopa sormijumppaa. Mieheni tuli ja toi kotiinlähtövaatteita ja siinä käytyämme kotiohjeet yms. läpi, Ipanan syötyä lounaan ja valmistuauduttuamme käyntiin kanttiinin kautta, koska minä en ollut vielä syönyt mitään. Lähdimme sieltä ja Ipana nukahti autoon. Teimme maisemakierrosta, että Ipana sai nukkua ja kävimme kaupassa ja tulimme kotiin. Ihana olla kotona. Ystäväni ja poikansa signeerasivat Ipanan kipsin jo siellä, me raapustimme omat terveisemme kotona. Tästä alkaa viisiviikkoinen elo kipsikätisen kuusvuotiaan kanssa. Uintiharrastus keskeytyy nyt toistaiseksi. Hyvällä tuurilla kipsi poistetaan ennen Ipanan tanssiesitystä, mutta eskariin voi loman jälkeen mennä. Nyt alkaa sormijumpatkin jo sujua ja Ipana innostui kun sai turvonneet sormensa suoriksi. Äiti tuuletti mukana ja. Ipana on niin urhean reipas, että kaikkien meidän pitäisi ottaa mallia hänestä. Jos minun pitäisi valita maailmassa joku, jota ihailen eniten, olisi se Ipana. Hän on kaunis, luottavainen, loistava esiintyjä, avoin, reilu, rohkea, reipas ja taitava. Maailman paras tyttö.
Kotiin lähdössä reipas tyttö

tiistai 7. lokakuuta 2014

Tarttuvaa


Flunssa tarttuu, vesirokko tarttuu, sukupuolitaudit tarttuvat, mutta me tartutamme toisiimme paljon muutakin kuin sairauksia. Me ihmiset olemme laumaeläimiä ja tunnemme sympatiaa toisia kohtaan. Meillä syntyy eräänlainen peiliefekti monenlaisissa ihan arkisissakin toiminnoissa.
Kuuluisin on haukotus.
Kaikkihan tietävät, että haukottelu tarttuu. Yksi, joka on väsynyt tai juuri herännyt, alkaa
haukotella ja muut kohta perässä, vaikkeivat tuntisi juuri sillä hetkellä väsymystä. Se on sitä sosiaalista kanssakäymistä. No, mikä muu voi olla tarttuvaa?
Nauru.
Jos jollain on oikein herskyvä ja omalaatuinen nauru, tarttuu se hyvinkin helposti. Joku voi kertoa vitsiä ja ruveta kesken kaiken nauramaan ja muut nauravat ympärillä tietämättä mille nauravat. Ilo vetää puoleen iloa.
Naurun tavoin myös itku on tarttuvaa.
Jos joku itkee onnesta kun on löytänyt vaikka kauan kadoksissa olleen sukulaisen, sitä seuraamassa olevat ihmiset pääsääntöisesti liikuttuvat, vaikkei se koskisikaan heitä. Jos jollekkin on tapahtunut jotain todella surullista ja traagista, vaikka lapsi on kuollut, niin kyllä kanssaolijat liikuttuvat, minulla ainakin tulee paha mieli. Komedioissa usein nauretaan ja nauru tarttuu, vaikkei kohtaus olisi itsestä hauska. Dramaattisissa kohtauksissa ak. vuotaa kuin vesiputous. 
Myös huono asenne on tarttuvaa.
Jos jollain on huono päivä ja purkaa sen muihin, lähtee se liikkeelle kulovalkean tavoin. Myös hyvä ja innostava asenne on tarttuvaa, joskei kuitenkaan yhtä vauhdikkaasti kun negatiivinen asenne.
 
Tartutammeko toisiimme myös jotakin itsestämme?
Vaikka olemme yksilöitä, olemme silti ympäristömme muovaamia. Jokaisesta sosiaalisesta kanssakäymisestä tarttuu meille jokin piirre, mitä me ihailemme tai mikä toisesta tulee vahvasti esiin tai se voi olla yhdessä kehittämänne asia. Murteet ovat esimerkiksi tälläisia. Allekirjoittaneeseen jälleen kerran tarttuu murteet helposti.
Muita tällaisia piirteitä voivat olla esimerkiksi: kiroilu, kirjoitustyyli, kehon asento, puhetapa, vaatetyyli tai vaikka se, miten rakentaa leivän. Piirteitä on niin paljon kun on ihmisiäkin ja tämä ei tarkoita sitä, etteivätkö ihmiset olisi omaperäisiä, vaan ihmiset tekevät omaksumisen pääsääntöisesti tietämättään ja koska se edistää sosiaalista kanssakäymistä kun teillä on jotain yhteistä. Lisäksi ihmiset ovat mukavuuden haluisia ja tavoittelevat itseä miellyttäviä asioita, niin on vain luonnollista, että piirteet, jotka toisessa miellyttävät, imeytyvät itselle. Jotkut piirteet korostuvat, jotkut ovat vähän aikaa ja kuluvat sitten pois, kun tulee uusia piirteitä, esimerkkinä tästä murteet. Joka kerta kun toiset tartuttavat meihin piirteitään, myös me tartutamme heihin omiamme. Piirteet, yhdessä ruumiimme ja aatteidemme kanssa tekee meistä yksilöidyt me, jotka sopeutuvat alati muuttuvassa yhteiskunnassa. Ihmiset, jotka eivät anna itsestään ulospäin mitään, koetaan yleensä vaikeasti lähestyttävinä. Myös ihmiset joilla on voimakkaita piirteitä, koetaan myös tungettelevana.

 Tähän pohjautuisi varmaan paljon liitetiedostoja ja lähteitä, mutta koska ylläoleva teksti perustuu ainoastaan omiin havantoihini ja päätelmiini, niin tieteellistä pohjaa tällä tuskin on.

Googlen kuvahaku,
pisti kummasti haukotuttaan sopivaa kuvaa etsiessä..






 

 

 

perjantai 3. lokakuuta 2014

Uus look


Ensimmäiseks nyt kun katon peiliin, voisin itkeä. Mä kävin siis eilen kampaajalla ja nyt se on poissa. Pitkä, kaunis, ihana tukkani on poissa. Siellä katsoin peilikuvaani kauhunsekaisin tuntein, missä oli hieman katumusta mukana. Vielä en oo saanu palattua elämän realiteetteihin ihan kokonaan, vaan hoen itselleni koko ajan "Se kasvaa kyllä, se kasvaa kyllä". Mutta tarkastellaanpas asiaa ulkoota. Jätetään järkyttynyt minä (Ja ukko) taka-alalle ja käsitellään tätä asiaa toisesta näkökulmasta:

Mun pitkä, "kaunis ja ihana" tukkani oli ohut ja huonokuntoinen, vähän kaiken värinen, päällimäisenä kusenkeltaista ja oksennuksen vihreää. Suoraväreillä oli leikitty ja se kyllä näkyi. Hius oli ohutta, huopaantuvaa (En ees saanu kampaajalle harjattuu sitä auki, takut oli melkosia) ja sitä lähti harjallinen viikossa. Nyt tukkani on liian lyhyt ilmava, liian lyhyt hyvempi kuntoinen, liian lyhyt paremman värinen ja sillä on tilaisuus elpyä.
Ja liian lyhyt.

Vielä ei aito hymy irtoa
No mitä kampaussessioon nyt sitten tulee.
Kampaaja oli tosi mukava ja oli tosi luxusta kun siellä oli hierova tuoli pesupaikalla ja sai kahviakin. Mutta vaikka näytin kuvia, niin meen näkemykset ei nyt oikeen kohdannut toisiaan. Väri ei ole sellai kun piti. Tää on ihan kiva väri, mutta ei se mikä piti olla. Tai mikä mun mielestä sinne piti tulla. Malli on juuri se mikä pitikin ja tykkään kovasti etutukasta, MUTTA... ehkä mä näytin liikaa kuvia tai yksinkertaisesti puhuin liian paljon, niin se meni sekaisin kun takaa piti jättää olkapäille ja nyt se on vaan niskaan asti. Ehkä mä totun tähän.. Väri mitä suunniteltiin oli musta kiva. Tää tumma ja sit vaaleempi ruskee, mut raitoja piti tulla paljon vähemmän, vain vähän päälle, mutta nyt päälitukka on raidotettu kokonaan vaaleeks. Väri sopii kyllä, muttei ole se mikä mulla oli visio. Lisäks se kesti kauheen kauan ja maksokin aika paljon enemmän kun piti ja vedin kyllä aika terävästi henkeä kun kuulin loppusumman.

Sieltä lähtiessä kun vedin takkia päälle, yritin nostaa hiuksia niskasta. Ei oleee.
Illalla yrtitin nukkumaan mennessä ottaa ponnarin pois. Ei oleee.

Aamulla tukkaa kampasin johonkin malliin ja yritin keskittyä etutukkaan, mikä on ainoa musta kaikkein kivoin juttu ja huokasin ja aattelin jälleen "Se kasvaa kyllä, se kasvaa kyllä". Kysykää parin päivän päästä, ehkä se silloin on jo kiva.

Ipana ilmoitti ovella kun menin kotiin: "Äiti! Sulla on ihan poikatukka". Rohkaisevaa? Ei oleee. Kysyin, että leikataanko sillekin poikatukka, niin ei kuulemma leikata. Onneks Ipanalla on vielä pitkä, kaunis, ihana tukka, niin teen sille lettejä ja kiharoita ja ja ja..
Kampaaja vielä kysy, että jätetäänkö pituutta, ettei sitä pakko oo niin lyhyeks leikata ja minä: "Eikun pois vaan." Ois pitäny taas artikuloida oikein. Kökkö!



Muutes kun olen tässä mennyt itseeni ja etsinyt itseäni itsestäni ja niin edelleen, niin hain nyt media-assistentiksi. Ja kevään yhteishaussa haen korkeakouluun graafisen suunnittelun puolelle ja insinööri yhdyskuntasuunnittelun puolelle. Katsotaan kuinka käy. Pitäkää peukkuja.

maanantai 22. syyskuuta 2014

Uusia temppuja vanhalle koiralle

Takaisin siis koulunpenkille...

Tällä hetkellä istun kurssilla etsimässä itseäni, vai olikos se niin, että täällä piti mennä itseensä? Anyways, täällä pitäs nyt sitten selvitä mitä sitä elämällään haluaa tehdä ja se polttava kysymys: Mikä minusta tulee isona?

Alanvaihtohan tässä olisi edessä, kun ei tuolla eläinpuolella ole töitä, eikä hyvillä aatteilla ja unelmillakaan elä. Mutta mitä tällainen ihminen, joka on koko elämänsä tiennyt mitä haluaa tehdä, kun on iso (Enkä puhu nyt pelkästään vaatekoosta) ja nyt herää tähän todellisuuteen, ettei sillä alalla olekaan tulevaisuutta. Miten selkeistä tavoitteista ja realistisista odotuksista on yhtäkkiä tullut saavuttamattomia unelmia?

Tein mol.fi:n sivuilla ammatinvalintatestin ja ei paha; minulle sopisi työ esim. Arkkitehtinä, Maisema-arkkitehtinä, Elokuvaohjaajana, Argeologina yms... Nämäkö sitten ovat niitä realistisia haaveita? Kuulostaa huippuhauskalta seikkailulta lähteä johonkin näistä ja varmasti minusta olisi näihin ammatteihin, mutta enemmän niihin on opiskelua ja lukemista kuin mihin tällainen yksinhuoltajaäiti pystyy. Jälleen lähtöruudussa.

Eikö noihin testeihin voisi syöttää elämäntilanteen ja se listaisi vain alat, jossa on sillä hetkellä töitä? Taiteellisen luovuteeni johdosta voisin hyvin lukea jotain graafista linjaa ja lähteä freelance toimittajaksi ja tehdä elokuva-arvosteluja, vain huomatakseni olevani jälleen tilanteessa, että olen antautunut alalle, jossa ei ole töitä.

Lisäksi minun annetaan ymmärtää, että minussa on jotain vikaa, koska en vaan millään jaksa innostua lähihoitajan ammatista, koska mielestäni se vaatii kutsumusta. Ja paljon. "Mutta sillä alalla olisi töitä". Nou shit, jos pitäisin vanhusten vaippojen vaihtoa edes ikkipikkisenä vaihtoehtona tulevalle työrupeamalleni hamaaseen eläkeikään asti, niin menisin kyllä, mutta anteeksi nyt, että minussa on jotain vikaa, kun kuoleman näkeminen, vanhusten syöttö, kitisevät kakarat ja päihtyneiden kantaminen ensisuojaan ei vastaa käsitystäni unelma-ammatistani.

"No voithan sä aloittaa koulun, kun sillä alalla olisi töitä."
"Jos mua ei pätkääkään kiinnosta, niin en mä käy siellä koulussa. Jään mielummin nukkumaan kotiin"
"Ethän sä aikuisena ihmisenä noin voi ajatella"
Enpä tietenkään, koska sillä alallahan on aina töitä.......

CV:kin pitäis päivittää... Taidan käyttää pohjana Leluteekin Emilian kotiäidin CV:tä.
Tässä voí mennä tovi, ennenkun tiiän mikä olen vielä vähän isompana...
                       (Toivottavasti vähän pienempi)

perjantai 19. syyskuuta 2014

#Runolapselle

Tartuin jälleen haasteeseen, koska aihe oli luovia osiani kutkutteleva ja koska haasteet ovat aina hyvä keino antaa tekohengitystä blogilleni, jota minulla ei ole aikaa kirjoittaa, mutta mistä en kuitenkaan henno luopua.

Asiasta kukkaruukkuun tikapuiden kautta. Sain kokeeksi Thyroxiinin kilpirauhasen vajaatoimintaan puoleksi vuodeksi. Peukut pystyyn, että paino laskee ja oireet helpottaa.

Anyways, haaste on kuitenkin tämä, elikkäs Puoli Seitsemän-ohjelma on tulevan vauvaviikon kunniaksi ruvennut kokoamaan äitien, isien, isovanhempien yms. tai vaikka kummien runoja lapsille. Se voi olla jo syntyneelle, aikuiselle (Sillä kaikkihan me ollaan jonkun lapsia aikuisinakin ja lapset ovat lapsia vanhemmilleen aina) tai vielä syntymättömälle.

Olen kirjoittanut Ipanasta muutamankin runon ja laulunkin, mutta ajattelin tätä haastetta varten kirjoittaa aivan uuden, joten tässä se tulee:

Selviytyjä
 
Paljon olet jo kokenut,
Paljon kuuteen vuoteen mahtunut.
Eskarin portista sisään,
Sut joka aamu vien oppimaan lisää.
Ensimmäinen ihastus, Joel nimeltään,
Sun silmäs joka aamu saa säihkymään.
Sua edelleen rakastan enemmän joka päivä,
Ja sua kerkeen jo päivän aikana ikävöidä.
Sulla todettiin sairaus, vakava,
Mutta onneksi oli uskoa mukana.
Se sairaus on nyt voitettu, ei meitä mikään kaada,
Hyviä uutisia vaan tahtoisimme saada.
Pettymystä lukematonta,
Sulle rakas tarjonnut,
On yksikin jo liian monta.
Miten äiti vois sut niiltä säästää,
Muuten kun tarjoamalla olkapäätään.
Pelkään tätä pahaa maailmaa,
Johon joudun sinut valmistamaan.
"Hyvin se pärjää", siihen luottamaan.
Silti olet aina iloinen,
Ja myötätuntoinen.
Pienistä pidät huolta,
Olet reilu ja pidät kiusattujen puolta.
Hartaasti rukoilet Taivaan Isää,
Kaikesta haluat tietää lisää.
Kauniisti osaat jo viikata vaatteet,
Parasta sinussa on ihanat aatteet.
Yritän olla tukenas ainiaan,
Voit puhua mulle, mikä vain mieltäs painaakaan.
Olet kaunein lapsi päällä maan,
Mene kulta, maailmaa valloittamaan,
Sillä sinä siihen pystyt, jos kukaan!


Jos haluatte lukea aikasempia runojani Ipanasta, löytyvät ne täältä.
Voitte sitten verrata, onko taso laskenut ;)

Runoja rakkaille

Olen kirjoittanut useamman runon Ipanalle ja myös eläimilleni, koska ne ovat minulle tärkeitä. Uuden runohaasteen myötä päätin kerätä osan niistä tänne. on myös olemassa runoja ihmisistä, jotka haluan unohtaa, joten niitä en julkaise tänne. Ystävistäni kertova runo löytyy ainekirjoitushaaste nro.2:sta.
 

Liian vähän aikaa

Sua rakastin ja ikävöin,
päivin sekä öin.
Nyt muistoissa elät ja sua lämmöllä muistelen.
Meillä liian vähän aikaa yhdessä,
noita hetkiä vaalin sydämessä.
11.01.2008, Edesmenneelle lemmikilleni

Hetken

Hetken olit luonain.
Sua hetken sain rakastaa.
Niin pienen hetken elämä antaa ja sitten se ottaa.
Sait enkelin siivet, niillä lentää saat.
Sitä toivon, ehkä vielä kohdataan.
Sama päivä, sama aihe.

Rakkaani karvakerä

Sä et anna mitään pahaa tapahtua, aina pitämässä huolta.
Et koskaan jätä yksin, aina siinä minua varten.
Et anna minun surra, vaan lohdutat tulemalla siihen.
Et sanele ehtoja, vaan rakastat aidosti.
Et koskaan satuta, haluat hyväilyjä.
Joka päivä tulet syliin vaatien silityksiä ja osoitat rakkautesi halaamalla ja pussaamalla.
Mitä tekisin jos sinut menettäisin, en halua tietää
12.01.2008, Kissalleni

Joka päivä

Joka päivä mietin, voinko rakastaa enää enemmän,
mutta sitten herään uuteen päivään ja tiedän että voin ♥
Joka päivä, Ipana

Unelmien lemmikki

Mietin aina sen haluaisin,
tiikerin, mahtavan sulavalinjaisen.
Tai gebardin nopeajalkaisen.
Miten olisi kaunis leijona, kuningas eläinten.
Ehkä leopardi vuoksi sen kauneuden.
Joka päivä unelmoin, kunnes avaan silmäni ja sitä katson.
Pieni, karvainen, jossa kaikkia noita on.
Miksi haluaisin jotain enempää, kun minulla on jo kaikki?>
14.3.2008, Lemmikkini

Vuoksesi

Vuoksesi olen luopunut, paljon pois antanut.
Osa minusta poissa on, joten olen välillä onneton.
Sinun takiasi yritän jaksaa, ja taistella vastaan maailmaa.
Meitä rakkaus yhdistää, siksi on pakko yrittää.
Susta luovu ikinä en, maailma saa huomata sen, puolustaudun taistellen.
Oma rakas lapseni, sinä olet onneni, kirkkana loistava tähteni.
Pahalta tuntuu edelleen, kaiken silti uudelleen,
sun tähden tekisin aina ja nyt, en enää tänään itkenyt, ikävä vähän jo väistynyt.
Vuokses teen mitä vaan, kaikesta pystyn luopumaan,
ja kaikkeni teen ja mitä tarvitaan, että sinut luonain pitää saan.>
10.06.2008, Ipanalle, kun meillä oli vaikeaa

*Ipana *Ipana *Ipana

Silmäsi kauniit on,
hymysi aivan uskomaton.
Haukotuksesi on tarttuvaa,
Osaat jo jokeltaa.
Unohtuu jo kaikki muu,
kun nauruun kaartuu vauvan suu.
Ruualle et nirso ja uni maittaa,
ei valot eikä edes meteli nukkuvaa haittaa.
Kärsimätön ja kiukku suuri,
mutta mitäs me nyt pienistä; niin juuri.
Iloa tuot elämään ja onnea vaan,
ihanaa että sua rakastaa ja hoivata saan.
Vähän isintyttö, prinsessa kuka ties,
meidän tyttöä ei treffaa kukaan mies.
Kun olet iso, isi opettaa sut ajaa,
Voi, sun kauneudella ei oo rajaa!
Katsella voisin sua tunteja ja siltikin lisää,
aamulla aina herätellään isää.
Apua kohta pitää hakea vaatteista seuraavat koot,
muista rakas lapsi: sä tärkein oot!
15.08.2008, Voi miten eri tilanne meillä oli silloin kun nyt.


Äidinrakkaus

Rakkauspakkaus vuoden jo,
iso tyttö sanoisinko.
Ilman tukea seisoskelee,
tukea vasten kävelee,
ja joka paikkaan kiipeilee.
Hymytyttö, aurinkoinen.
Kaunis ja valtavan suloinen.
Viisaskin ja muita lapsia edellä,
eläimille ei aina hellä.
Ketään ei vierasta, kaikkia rakastaa.
Vallottaa hiljalleen maailmaa.
Voiko sitä uskoa, oma se on.
Asia tuo on niin uskomaton.
Napuriin asti ääntä riittää,
kohteliaskin, osaa jo niiaten kiittää.
Onhan se *Ipana aika pakkaus,
Suurin voima maailmassa: Äidinrakkaus.
07.04.2009, Ipana

Nukkuva lapsi

Ei nukkuvaa vauvaa kauniinpaa,
päällään kanna maa.

Kaikki mun lastani katsokaa,
niin somaa, uinuvaa.>
19.05.2009, Ipana

Lapseni

*Ipana neiti aurinkoinen,
aamuisin on iloinen.
Puuroa maistelee,
ja muumeja katselee.
Välillä paljon kikattaa vaan,
kun leikitään ja jutellaan,
silloin mekin nauraa saadaan.
Välillä itku yllättää,
myös silloin kun väsyttää.
Kaikkea kiellettyä pitää koittaa,
Se välillä hermoja pakottaa.
Suu aina kovasti käy,
Ei puheen pälpätykselle loppua näy.
Kova on saunomaan,
ja kylvyssä pulikoimaan.
Sekin on aivan totta,
että ilman tukea askelia ottaa.
Kasvanut on äitin mytty,
*Ipana on jo iso tyttö
19.05.2009, Ipana

*Ipana

Oma rakas lapseni,
Kirkas johtotähteni.
Jumalattareni, kauneuttas palvon.
Kanssasi, vuoksesi öitä valvon.
Tunteja välillä sua vaan katson.

Kannettavaksi murheesi anna mulle,
Kaikkea hyvää vaan tahdon sulle.
Susta huolta pitää, sun lähellä olla lisää.
Tiedän että kaipaat isää.

Muuta en palkaksi pyydä,
ole aina oma itsesi, älä anna sieluasi myydä.

Oma rakas lapseni, kirkas johtotähteni.
Tärkein oot, muista se
23.05.2010, Ipanan kanssa kahden

Muistutus

Se että hymyilen,
ei tarkoita etteikö sydän särkyisi.

Se, että en itke,
ei tarkoita etteikö minuun sattuisi.

Se etten valita,
ei tarkoita ettenkö ajattelisi.

Se että puhun,
ei tarkoita että minut tuntisi.

En ole tyhmä, sokea tai kuuro,
vaikka joku niin luulisi.

Olen tehnyt valintoja,
ei sillä että se kellekkään kuuluisi
09.02.2011, Tämä oli henkilökohtainen runo itseltäni maailmalle

Prey

Dier God, I love you,
I'm your child like Jesus too.
Thanks, for helpingin me,
Thanks You let me be me.
I'll prey every night,
hold my hand tight.
Take care of us all,
everybody, big and small.
Heal our wounds,
Let us hear of angels sounds.
Protect, Love, Lead, Forgive and Bless,
Let us shine your brightness.
I'm grateful, and my spirit is peaceful.
Finally, now I can rest,
Thanks God, you are the best.>
12.11.2011, Rakkaalle Jumalalle.
Emmin vähän tämän julkaisemista kielivirheiden vuoksi,
mutta runo on kaunis ja jos asiasisältöä ei ymmärrä kielivirheistä huolimatta,
niin jokainen voi skipata lukematta.
 

Prinsessa *Ipana

Iso tyttö, kohta neljä.
Tuleva prinsessa, sehän on selvä.
Ei mikään menoasi haittaa,
eikä kukaan voi kapuloita rattaisiisi laittaa.
Touhuat kovasti ja taitavakin oot.
Sua matkallasi enkelit varjelkoot.
Sanavarasto suuri, ja tahto oma,
reipas kyllä, mutta tempperamentti kova.
Englantikin menee ja juttuahan piisaa,
äidin hulluks tempuillaan saa.
Pikkuvanha kyllä, mutta siitä viis,
onhan kohtelias; osaa sanoa if you please.
Aina halukas auttamaan missä voi,
aina vastaa kun puhelin soi.
"No *Ipana täällä hei!"
Ovenkin aina äidin puolesta avaa,
ja suklaat syö jääkaapista salaa.
Äidin näköä (ja luonnetta) tottakai,
isältään säihkysilmät sai.
Nöpönenä äidin pöpö,
kaikin puolin aika söpö.
Kaiken tekee tarkasti,
kasvaa liian nopesti.
*Ipanalla on parhaat jutut,
niille nauraa kaikki tutut.
*Ipanan lempileikkeijä on piilot ja ponit,
telkkarista katsoo elokuvat ja pokemónit.
*Ipana tietysti aina voittaa,
kun autolta juostaan kotiin kilpaa.
Sekin selvisi jo varhain,
makaronilaatikko on ruuista parhain.
Mitä muuta kertoisin, kuin sen,
lapseni on täydellinen ♥
11.03.2012, Juuri ennen Ipanan 4-vuotissynttäreitä kirjoitettu



*Ipanan nimi korvattu runoissa

keskiviikko 27. elokuuta 2014

BTW

Lammas on löytynyt. Hurray, hurray!! Se oli iskän mökillä. Hip hei, matkustusmukavuus jälleen taattu.

tiistai 26. elokuuta 2014

Leijonaemo


Ipana aloitti jokunen viikko sitten eskarin. Tarkalleen ottaen torstaina 7.8. Se oli hieno hetki sekä äidille, että tytölle.



Ekalla viikkolla toisen ryhmän tyttö oli raapinut Ipanaa poskesta ja silmän vierestä ja tilanne selvitettiin asianmukaisesti. Ipana on viihtynyt eskarissa. Palautetta on tullut, että liian innokkaasti tehty eskaritehtäviä, kun on Ipana tainnu tehdä salaa vähän ylimääräistäkin.

Eilen tuli eskarikuvauslaput kotiin. Olin fiilareissa, koska kuvittelin, että ekat kuvat saataisiin vasta koulussa, koska ryhmis, jossa Ipana oli, kuului tämän saman päiväkodin piiriin, jossa tämä eskarikin on ja sieltä evättiin kuvaukset.
Tänään lähtö eskariin oli vaikea ja Ipana kertoi, että joku poika kiusaa ja matkii häntä. Kerroin, että se poika saattaa vähän tykätä Ipanasta ja sen takia ärsyttää ja neuvoin ja rohkaisin Ipanaa. Tallustimme eskarille kun sinne on ainakin 150m kotioveltamme ja siellä oltiin jo kurikset päällä odottamassa uloslähtöä kun menimme sinne viime tingassa. Lähdin viemään reppua sisään ja aikuiset pukivat viimeisiä lapsia. Ulos lähtiessä huikkasin heipat Ipanalle, joka seisoi muitten keskellä seinää vasten ja joku poika heti leikillään väänsi Ipanan nimeä, johon Ipana lainkaan suuttumatta vastasi. Leijonaemo sisälläni heräsi. Pakotin itseni kävelemään portille katsoen kokoajan loittonevaa Ipanaa ja lapsikatrasta. Mitä jos Ipana ei

saakaan kavereita? Mitä jos sitä kiusataan? Mitä jos se jätetään joukon ulkopuolelle ja se ei sopeudu. Portilla käännyin vielä katsomaan ja huoli lasten raa'asta mustavalkoisesta maailmasta raastoi sisälläni.

Olin salaa pelännyt näitä, mutten koskaan uskonut niihin, koska Ipana yleensä on ollut helposti ystäviä saava ulospäinsuuntautuneen ja reilun luonteensa takia. Ipana on tosin ehkä hieman luottavainen ja siksi hyväksikäytettävissä. Lisäksi Ipanan sisällä asuu taistelija ja ajattelin, että se kyllä pärjää missä vaan, kun on niin voimakas luonne. Kun oli tämä raapaisutapaus oikein ylpesti yllätyin, että Ipana oli juossut kertomaan aikuisille, eikä rehellisesti motannut turpaan, niinkuin oisi joskus aikaisemmin vielä tehnyt. Hyvä että joku papatuksestani on mennyt maaliinkin. Tänään kun mietittiin valokuvausta, kysyin onko Ipanalla parasta eskarikaveria, jonka kanssa haluaisi kaverikuvaan, niin on kuulemma kaverina vaan yksi poika, joka on rakastunut Emppuun. Ipana on kyllä puhunut siitä pojasta ennenkin. Pahaksi onneksi tämä poika on eri ryhmässä, eli pihalla vaan leikkivät ja Emppukin taitaa olla samassa rakennuksessa, joten jossain vaiheessa suattaapi tulla jonkinlaista kolmiodraamaa sen tiimoilta.

Kun pääsin kotiin, niin mieli ei millään tavalla rauhoittunut ja leijonaemo ei millään hiljentynyt. Huoli oman lapsen pärjäämisestä, halu suojella ja auttaa ovat päällimmäiset tunteet, mutta jopa minä pystyn (vielä) ajattelemaan selkeästi ja rauhottelemaan leijonaemoa, ettemme voi elää lastemme puolesta ja suojella heitä kaikelta. Heidän täytyy oppia pärjäämään ja kohtamaan tilanteet itse, jotta he voisivat kasvaa ja oppia. En siis voi muuta tehdä kun yrittää antaa parhaat mahdolliset eväät niihin. Avuton olo.

Silti... silti toivoisin, että Ipanalla olisi edes muutama tai ainakin yksi hyvä kaveri eskari/koulumaailmasta(kin), koska ne kantaa pitkälle.
Leijonaemo ei taida koskaan kuolla.. se on tullut jäädäkseen.


perjantai 13. kesäkuuta 2014

Maasta se pienikin ponnistaa

Tämä on valokuvapostaus, mutta pieni syvennys alkuun.

Kissalandia on valmis! Hip hip hurraa! Laitoin siitä rakennuslupa-anomuksen ja pystytimme kopperon olettaen, että lupa tulee. Isännöitsijä sitten soitti minulle tässä päivänä eräänä (Jos paljon valehtelen, tais olla maanantai, mutta saattapi olla ollu joku muukin päivä) ja keskustelu meni jotakuinkin näin:
I: Isännöinnistä terve
M: Terve terve
I: Laitoit lupa-anomuksen siitä kissojen ulkoiluhäkistä
M: Kyllä laitoin
I: Meillä oli perjantaina kokous ja käytiin kattomassa ja siellä näky verkot jo pystyssä olevan
M: Niinhän ne näkyy pystyssä olevan
I: Joo ihan siistithän ne oli, mutta mistä tuo väri
M: Kun ei sitä samaa valkosta saanu, niin otettiin valkosen ja tiilen välistä
I: No se joka tapauksessa pitäs maalata nyt valkoseks niin ei erottus niin silmiin pistävästi, muutenhan oli siististi tehty. Helpompi tietty olis ollu maalata ennenkun laittaa kii
M: No riittääkö et maalaa vaan ulkopuolelta
I: Eiköhän se riitä, me käytiin se naapurin kissahäkki kattomassa ja soitetaan seuraavaksi niille, että purkaavat sen ja rakentavat samanlaisen kun teillä, niin ovat yhdenmukaiset. Onhan se teidän kuitenkin paljon siistimpi ja he ei oo mitään lupaa hakeneet
*Voitontanssi*
M: Niin me on rakennettu se itte, et on ehkä vähän vaikee saada samanlaista
I: No niiden pitää olla yhdennäköiset ja teidän oli paljon hienompi, mites se sun loppupihas?
M: No sinne on ruoho istutettu ja jotain kukkasia, sikse on täynnä multaa
I: Okei no onkse kamala hyttysverkko teiän ikkunassa?
M: Joo, se oli jo kun muutin tähän
I: Laita uusi tai revi kokonaan pois ja maalaa ne ulkopinnat valkoseks siitä kissahäkistä niin eiköhän tämä ole sillä selvä
M: Selevä

Kyllä on grillipoliisi suonut pitkiä mulkasuja kissalandiaa kohti. Lällällää!!

Tämä on otettu ovesta pihalle päin. Tässä näkyy grilli ja tuleva nurmikko

Tämä on otettu häkkiovelta päin. Vanha keittiön pöytäni pääsi jalompaan tarkoitukseen ja pöydällä orastaa kissanruohot. Amppelimansikka roikkuu nykyään grillin päällä ja orvokit portin pielessä.

Lähempi kuva pöydän yläpuolella olevasta kuvasta, joka on mielestäni todella kaunis

Kissalandian kolme häkki-ikkunaa, jotka tosin eivät aukea ja itsetekemäni "Kisulandia"-kyltti. Parvekkeen ovelta otettu kuva


Tämä kuva on otettu grilliltä päin. Anoppilasta saatu raapimapuu ja parvekkeen ovi auki

Ipanan hoidosta saatu peruna kasvaa hyvää vauhtia

Kissanruohot ne siellä pyrkii ylöspäin


Saatiin anoppilasta kakkoslaatikko ja kissanpeti oli omastatakaa. Viritin myös kissanlelun, mikä ei ole ollut kovin menestyksekäs.

Maasta se pienikin ponnistaa. Pitkän odottelun ja hartaan kastelun tuloksena takanurkassa näkyy jo pienenpientä ruohon alkua. ihan häkkioven edessäkin orastaa jo

Tämä on otettu ulkopuolelta
Omin pikku kätösin tehty. Joskus asiat vaan pitää vääntää rautalangasta


Kukin tutustuu tyylillään uuteen raapimapuuhun

Takanurkalla tulossa kiipijäkasveja. Tossa on tosi upee kukka tuossa valmiissa taimessa

Tässä orvokit ja sateen mittaajaleppäkerttuni

Ja viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä mansikka, joonka satoa varsinkin Ipana jo kieli pitkällä odottaa

Loppuun vielä, tässä oli se rakennuslupa-anomus jonka raapustin:

Rakennuslupa-asiaa

Olen rakentamassa patiolleni kissojen ulkoiluhäkkiä. Koska kesällä kissat tuppaavat karkailemaan, verkkoaita estää sen tehokkaasti nyt kun katoilta pudotettu lumi rikkoi porttini. Se on kissoille myös turvallinen tapa ulkoilla. Talossamme on myös alkamassa putkiremppa, enkä voi sen ajaksi sulkea kissoja yhteen huoneeseen, kun ovia pidetään auki ja pöly lentää. Näin kissoilla on turvallinen paikka ja iso tila viettää päivisin ja korjausmiehet voivat rauhassa tehdä työtään. En pysty uudelleen sijoittamaan kissoja putkiremontin ajaksi, koska se kestää niin pitkään.

Seinänaapuriltani sain idean, koska heillä on tällainen ulkoiluhäkki. Rakenteita ei ole tarkoitus muuttaa, vaan kaikki on ruuvattavissa irti. Väri on valittu valkoisen ja tiilen väliltä, jotta se sopisi ympäristöön. Toteutus tulee olemaan, että puuristikko otetaan irti ja sen paikalle kiinnitetään kolme häkkielementtiä ja oviaukkoon tulee kehikko ja iso ja pieni ovi, joista toista pääsääntöisesti käytetään ja toinen on apuovi, jos tarvitsee kantaa jotain isompaa sisään tai ulos. Oveen tulee salpalukko. Tarvittaessa verkotetaan myös ylin väli, mutta se ei ole ensisijaisesti suunnitelmissa, koska uskon, etteivät kissani karkaa sitä kautta.

Lisätietoja tarvittaessa, minut tavoittaa numerosta 0xx-xxxxxxx

Nimi
Osoite

27.5.2014

torstai 12. kesäkuuta 2014

Tilulilulii, nyt se o irti, äskö se ol kii

Pidemmittä puheitta, mulla tippu sivupeili, ja ihan kesken ajon. Ajelin katua pitkin ihan niinko nyt joka päivä ja sitte kuulu klonks ja mä aattelin et mitä helvettiä kökköä, osuko joku mun autoon tai heittikö mua joku jollain vai mitä tapahtui. Sitte mä katoin, että missäs helvetissä kökössä mun sivupeili on. Eikun kikkeet seis ja ettimää peiliä ja siel se oli pirstaleina. Keräsin siinä isoimmat palaset ja soitin ukolle ja eihän se tietenkään mulle vastaa (Tästä kännykän käytöstä on käyty erinnäisiäkin kehityskeskusteluja) ja soitan sitte anopille ja sieltä kautta sitten löytykin nopiaan apu. Tänä aamuna sitten kävin uuden peilin hakemassa ja erittäin kohtuulliseen hintaan. Juttelin naapurin kanssa kun niillä oli sama vuosimalli, sama merkki ja malli ja viel yhtä punai ooppeli astra ja niil on ollu kaikki samat viat. Peili tippunu, joku ihme lerpake auton alla ja ilmastointi ei toiminu ko nesteet loppu. Niit pitäs kuulemma vuoden välein nesteitä vaihella, mutta ei mun ainekaa aikasemmis koslis oo tarvinnu ja ne oli kuitenki nelisen vuotta vanhempia. Naapuri suositteli lämpimästi vaa vaihtamaan merkkiä, mut mä oon niin astrottunu, ettei mulla kait enää oo toivoo. Mä sanoinki miehelle, et jos minä voitan lotossa, mulle tulee violetti, kameleontti astra, farkkuna ja automaattivaihteilla. Se rupes sit jotain siit värin saatavuudesta, niin mä kuittasin sen et rahalla saa ja hevosella pääsee. Jos mä voitan lotossa miljoonia, niin on mul sit fyffee sit sen verran, että yks violetti väri saahaan.

Kuva Googlen kuvahaku
Tää ei oo ihan semmoi ko halusin mut parempaakaa kuvaa värist ei löytyny

Ps. Ostin biltemasta mageet istuimenpäälliset, niin mun näköset. Ja olihan se wunderinkorvike saatava sävysävyyn ja mun tyylille omistettuna :)



Pinkkiliilaa kukkakuosii
ja
wunderpets

tiistai 27. toukokuuta 2014

Seven little things

Ideal Ironyn blogissa oli taasen tämmöi... Mä aika aniharvoin jään sanattomaks. Ihan yhden käden sormilla laskettavat kerrat on ne, koska suurin ongelma mulla on et mullon niin paljon asiaa ja sydämen päällä, että usein käsketään älytä olla hiljaa. Ipana tulee tässä(kin) minuun. Mutta just nyt ei oo kerrassaan mitään sanottavaa, joten nää haasteet on hyviä paikkaamaan tyhjiötä sanaisessa arkussani. Jospa herätellään vanhaa kunnon sarkasmiakin esiin. Tai sitten ei... Tuntuu ettei sekään irtoo tänään.

Olin muuten ihan depiksessä Suomen finaalipelin takia, kamalaa katsottavaa. Lisäks porasin kun vesiputous kun katottiin Ipanan kaa Tyttö ja villivarsa. Weird.

Plaah, tässä siis 7 asiaa minusta ja koska olen yhtä laiska kun Ideal Irony, käytän säälimättä hyväkseni kysymyksiä, jotka häntä edeltävä haasteen tekijä oli tehnyt. Kjäh kjäh..

7 asiaa minusta:

1. Tykkään Walt Disneyn elokuvista. Deal with it!


2. Tykkään kyläillä, mutta tykkään myös, että meillä vieraillaan. Pidän ihmisten seurasta, vaikka yksinkin omassa rauhassa on joskus ihan jees.

3. Herään joka yö puoli viiden ja viiden välillä juomaan ja toisen kerran vähän vaille seiska ja rupeen kyttää kelloa, koska "voi" nousta. Jos yritän nukkua pitkään, nukun koiranunta, eli olen hereillä silmät kiinni ja kuulen mitä ympärillä tapahtuu, mutta näen silti unta. Yöunien pituus ei vaikuta (Paitsi jos menee kolmelta nukkumaan, voi ehkä viiden vesitankkaus jäädä pois, varsinkin jos on tullu tankattua illalla tarpeiks asti)

4. Mulla on Ei mainoksia-kyltti, vieläpä hiton hieno sellai. Mutta kun sieltä kuitenkin tulee sitä "Tärkeetä postia just SULLE".kamaa, niin jätän ne postilaatikkoon, enkä kanna ees sisälle. Ilmaisjakelulehdistä Uusi Lahti ja Kirkkosanomat menee chillahäkkiin, ko niis ei oo niittejä (Mitä en jaksa irrottaa), mutta muut mainokset ja lehdet jätän sinne ja otan vaan laskut, lehdet, paketit, kirjeet, kortit ja muut tärkeet lippulappuset sieltä väleistä. Sitte ko postilaatikkoon ei mahu enää, niin kärrään ne yhtenä kasana lehtiroskikseen (Jos sittenkää).

5. Lempivuodenaikani on kevät. Rakastan kevättä, en tälläst kylmää, märkää ja loskaa, vaan sitä kun aurinko alkaa paistaa, luonto herää eloon, perhoset lentelee, on lämmin, muttei kuuma ja mikä parasta, ei itikoita! Pidän myös aurinkoisista talvipäivistä ja hiihtoloman tunnelmasta, mutten paukkupakkaseista. Olen vakuuttunut, että keväässä yhdistyy talven ja kesän parhaat puolet. Kevään voi haistaa, maistaa ja tuntea.

6. Moon vilukissa, enkä pidä kylmästä. Mullon aina torkkupeitto sohvalla (Mustahan tulis hyvä kansanedustaja) ja avantouinti, sese vaan ei oo min juttu.

7. Haluan aina kuulla perustelut kaikelle. Vihaan argumentteja "Se nyt vaan on niin", "Minä nyt vain olen sitä mieltä" ja "Se nyt on niin, koska mä sanon niin". Häpeä myöntää, mutta syyllistyn Ipanan kanssa varsinkin kun se on  nyt tullut kyselyikään, niin jälkimmäisintä variaationa "Se on niin, koska äiti sanoo niin", vältääkseni kaikki jatkokysymykset. Pitää ryhdistäytyä tässä, koska en voi itsekään sietää sitä. Ja vaikka se voi kuulostaa selittelyltä, niin itse en juurikaan koskaan tee mitään harkitsematta, niin kaikelle toiminnalleni löytyy joku perustelu ja kaikille uskomuksilleni ja mielipiteilleni myös. Kerron ne myös kysyttäessä mielelläni ja usein vaikkei kysyttäiskään..

7 kysymystä:

1. Onko sinulle voimaväri ja miten käytät sitä?  
Ei ehkä, mutta pidän lilasta ja käytän paljon sitä. Sisustuksessa kirsikkapuu, ruskea ja maanläheiset värit, vaatteissa suosin valkoista ja kirkkaita värejä. Ja olen kuin harakka bling blingeille ja hopealle. Jos joku pitäisi valita, mistä tulee hyvä mieli, niin eläinkuosit ja tassukuviointi.

2. Mikä mauste kuvaa elämäntapaasi?
Varmaan muitten mielestä aromisuola, tasasesti kaikkea ja yleispätevä kaikkiin ruokiin, mutta itse miellän vähän itseäni curryksi, joka onkin lempimausteeni valkosipulin ohella. Vähän salaperäisyyttä ja mausteisuutta. Tai ehkä olen kuitenkin Sweet chili, sopiva sekoitus makeaa ja tulisuutta. Jep, lukitaan se. 

3. Minkä musiikin kuuluisi soida elokuvassa, joka kertoo elämäntarinasi?
Valvomo-Mikä kesä?
ainakin...
Pate Mustajärven Mä Elän Vieläkin vois olla kanssa hyvä.
Sopivia biisejä on paljon.. mutta ei mitään, joka kertoisi koko elämäntarinaa..
Tällä kertaa lukitsen vastauksen Jenni Vartiainen-Herra Kädelläsi

4. Minkä tuoksun haluaisit herättelevän sinut aamuisin?
Kissan. Se on paras tuoksu maailmassa.

5. Mikä on paras tapa päättää päivä?
Kiva leffa ja toisen kainaloon nukahtamii, kissa omassa kainalossa

6. Miten kevät näkyy kodissasi?
Mattojen alta on imuroitu (aineki kerran) ja Ipanan kotiin rahtaamilla hienoilla... hienoilla jutuilla. 

7. Mitä hetkeä tai paikkaa muistelet, kun haluat rauhoittua?

Se ei tai siis mä en toimi niin, että rauhoittuisin ajattelemalla jotain, mutta ystävien ja Ipanan kanssa vietetyt hauskat hetket ja retket saa kyllä hymyn huulille.

sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Rakas, moon vähän maalaillu..

Sithän siihen tuli kaikenlaista.

Me on alettu rakentaa nyt kissalandiaa, eli kissojen ulkoiluhäkkiä. Siihen tuli vähän kapuloita rattaisiin kun grillipoliisi käveli yhtenä päivänä ohi, niin jo aamusella ringutti puhelin isännöinnistä, että
"Sä oot sinne jotain rakentamassa"
"Joo, kissojen ulkoiluhäkkiä"
"No oleksä hakenu lupaa siihen"
"No en uskonu tarvitsevani kun rakenteita ei muutella, kaikki on ruuvattavissa irti"
"Kyllä kuule täytyy kun ulkonäkö muuttuu ei oo yhden mukainen"
"No seinänaapurilla on samanlainen, siitä mä sen ideankin sain"
"Sun täytyy nyt tehä ehdotus millai se tulee olee ja laita siihen vaikka et samanlain ku naapurilla, niin käydään kattoo se ja meil on keskiviikkona kokous niin käsitellään se. Tiputa se huollon postilaatikkoon"
"Selvä"
Voi helvetin perse... tai siis kökkö.. tai siis vittu... Sese ei voi olla sattumaa kun se kusimulkkurunkkari grillipoliisi rakas yhteisömme tukipilari kävelee ohitse ja kyylää sisälle ja parvekkeelle niin jo ollaan jossain pulassa saatana. Varmaa ringuttanu vuokranantajallekkin että "Sillä oli siellä joku mies ja ne kuule pussas". Ainoo vaan, että meillä kuuluu vesi vuokraan, niin henkilömäärä ei vaikuta, kjäh kjäh. Täytyy sanoa, että kyllä näkee naamasta ko lakkaa saamasta. En tiiä kuinka heitännänhullu sen rouvan täytyy olla, et viittii asuu tommosen kyykyttäjän kanssa. Mutta se siitä, se oli siis torstaina..

Yritin eilen soittaa kullalleni kaksi kertaa ja laitoin neljä viestiä... ei vastausta. Äh, mä vihaan sitä, ettei mulle vastata, EIKÄ SOITETA TAKAS!!! No tänään sitte aattelin, että minähän maalaan ne elementit ja sillä selvä, oli ohjeita tai ei.

Tuin verkko-oven kahdella kukkalaatikolla ja parilla laudalla ja aloin maalata. Kaikki meni aivan loistavasti ja ihan siistiä jälkeä tehden, kunnes maalasin lautojen puoleista laitaa, niin yksi kukkalaatikko kippasikin ja verkko-ovi kaatui syliini. En tietenkää saanu hanskat kädessä pinnoista kiinni, joten hanskat sai lentävän lähdön. nostin pinnoista oven ylös ja menin tukemaan toista päätä ja sitten huomasin, että olin kipannut maalitynnyrin. Kuovin maalit takasin nurmikolta pensselillä ja maalasin oven loppuun ja päätin kiukkumaalata vielä kehikon, mikä oli ruuvattu kiinni.

Juuri kun olin maalaamassa viimeistä sivua kehikosta, rupesi ukkonen murahtehtelemaan. Vastasin sille vaan että joo,joo moon kohta valmis!
Sit menin sisään pesee pensseliä ja huomasin, että voihan perse, mun maaliset askeleenjäljet näky kauniisti laminaatissa. Olin siis astunut siihen helkutin maalilätäkköön. Ei muuta ko crocsit pesuun ja hinkuttaa maalia laminaatista (Onneks oli vesiliukosta) ja kynnyksestä. Kun olin ne jäljet saanu pestyä niin rupesin miettii millä helvetillä kököllä mä saan ne samanlaiset jäljet irti kivetyksestä. No eipä auttanu ko ottaa kynsiharja kauniiseen käteen ja vesikuppi ja talouspaperirulla viereen ja ruveta kyhnyttämään. Sillä se lähti.

Kun ukko soitti, että kohta on tulossa, niin sanoin, että moon rakas maalaillu, tuokko tärpättiä....

Sinä aikana kun hän oli poissa n. 1,5 vrk, oon saanu poltettua mun selän (Oltiin eilen rannalla kooooooko päivä), ryhdyin lumileopardin kummiksi (Hei hei UNISEF, welcome WWF), tilasin laihdutuslaastareita ja sain aikaan maalikatastrofin.

Moon ollu ahkera.


torstai 15. toukokuuta 2014

Apila2

Noniin, nyt taasen hetki aikaa kirjoittaa. Nukuin taas huonosti. Heräilin vähän päästä ja vaikka tunsin olevani kuoleman väsynyt, en saanut unta, pyörin vaan ja nukuin koiranunta. Neljän aikaan olin jo niin piss off, että olin valmis menee kysyy yököiltä melatoniinia. Päätin kuitenkin vielä yrittää laihoin tuloksin. Kuuden aikaan aattelin et jään pystyyn, mutta koko päivähän siinä olis menny pilalle, jos ei ois yhtää saanu nukuttua. Kävin siis vielä nukkuun ja sitte sainkin nukuttua lähes katkeamatonta unta kaheksaan.

Syytän tästä MiEstä, (Häntä kutsuttakoon sillä nimellä, kunnes keksin paremman alteregon.) Koska miesten syy ja miesten vika, mutta kun mä en muutenkaa osaa nukkua yksin. Kissani on AINA nukkunut kainalossani ja Ipanakin nukkuu minun sängyssäni useimmiten vain siksi, että MINÄ en osaa päästää irti. Matkoillani, kun kissoja ei voi ottaa mukaan, minulla on se kuuluisa lammas, mistä olen tainnut ennenkin kirjoittaa, mukanani paikkaamassa kissaa. Nyt lammas on hukassa. Nyyh!

Niin siis syy on se, että nyt olen tottunut lähes joka ilta nukkumaan toisen lähellä turvallisessa kainalossa, tiukassa syleilyssä ja nyt pitäisikin osata nukkua vieraassa paikassa ilman kissaani ja ilman MiEstä. Kaiken lisäksi vielä ilman lammastakin. Kävin tänään illalla kysymässä yököiltä melatoniinia, muttei ollu. Jos tänne vielä päästään, otan kyllä mukaan. Luotin että täällä niitä ois ollu, niin en käyny apteekissa, tosin en mihkää apteekkii olis kerinnykkään. Paikan lekuri oli vähän sitä mieltä, ettei meiän enää tänne tartte tulla, mut yritän silti saada näitä jaksoja vielä, kun on nää ihania aktiivilomia Ipanalle arjen harmauden keskelle. Äitikin on pakotettu vähän liikkumaan ja leikkimään eikä se ole äitille yhtään pahitteeksi.

Mulle on tullu joku helvetin kökön unirytmi. Oon aina ollu illanvirkku ja aamuntorkku ja herätyskello on ollut pahin viholliseni, mutta nyt olen ruvennu heräämään about puoli tuntia ennen kellon soittoa pirteänä kun peipponen. Joskus jään makoilemaan ja odottamaan kunnes kello soi, mutta useimmiten pomppaan pystyyn ja huomaan mitä kaikkea aamuihmiset kerkee tekee ja saa irti aamusta kun ei venytä makoilemista viimeseen tippaan. Omaa aikaa aamusta ja kerkee tekee kaiken rauhassa. Eikä väsytä. En tiiä mistä helkutista mä tän unirytmin kehitin 27 vuoden jälkeen, mutta parempi myöhään...... Silti ollaan järjestäin melkein aina myöhässä. Olkkarin kello on syystä vartin edellä, kun pääsääntöisesti katson aina sitä, jos en katso rannekelloa (pitäs varmaan sitäki rukata etuaikaan) ja viime tipassa hoputan Ipanaa aivan hermorauniona, kun hänelle ei sitä aamuvirkkuisuutta ole suotu pal mun puolelta, kun sitäkää vähää Iskän puolelta. Sit kun istutaan autoon, voidaan todeta, että huh! Ollaankin vielä aikataulussa.

Saatiin täälläkin vähän noottia tuosta aikataulujen noudattamisesta, mihin vastasin, että: "Tadaa, aineki oltiin maanantaina ajoissa". Noh, sehän kostautu lääkkeen unohtamisella, mutta aina ei voi voittaa, ei ees joka kerta. Huomenna se olis ruotuun palaamiin. Nyt ei huvittas mennä nukkumaan, kun tietää taas millai yö edessä. Ens viikko on suht täyteinen, kun edessä olis soveltuvuuskoe, kissojen rokotus ja sirutus, hammaslääkäri ja käsky kävi spekseiverssille, kun mä en nää, niin mä en nää. Sitte vielä kissalandian rakennusta pukkais. Mä kun erehdyin ohimennen mainitsemaan, että mitä kaikkee pitäs, pitäs ja pitäs tehdä meillä, niin on se ukkoseni sen verran orjapiiskuri tekevä miäs, että moon huomannu, että on alkanu tapahtuu. (Ei sillä, en kyllä valita, päinvastoin) Yhtäkkii oli olkkari vaihtanu järjestystä, hella putsattu ja kissojen ulkoilualue suunnitteilla, ennenkun oon varsinaisesti kerinny tajuu mitä on tapahtunu. Koskahan lankee Ipanan ja mun makkareitten vaihdot? Apuva, mä en haluu tietää mitä Ipanan sängyn alla piilee saatikka mun.. Joku kaunis päivä se tuo varmaan mulle vinkkinä puupökkelön ja hiomapaperii, että mä voin salkkareita katellessa tehä chillalle hiekka-astian. Hän oli mulle meille tehny metallista tosi kauniin ruusun, lisään kuvan siitä kun pääsen kotiin. Se on tosi aidon näköi. Tosi kaunis.

Sitte, että mun elämä olis varsin helppoa ja tasaista ja mukavaa, päätin aloittaa (TAAS!) uuden dietin! Ja kaikki huutaa jippikayjei! Kuulin täällä toisilta mutseilta semmosest ko Jutta ja superdieetti, siin syyää paljon proteiinei, jotain rahkoi ja kanaa niin, että ei taatusti jää nälkä. Kuulemma ihan överisti. kuulostaa siltä, että mäkin voisin pystyä tähän. Viime kesänähän mä koklailin puhdistuskuureja, oikein syömistä ja hyi helvetti kuntoiluakin. Vatsalihaksia ja kyykkyjä painoilla joka ilta viitisenkymmentä. Alussa pikkasen vähemmän. Motivaationa kunnon sixpäcki. Tulihan todettua, että mulla on kunnon vatsalihakset, koska niihin sattu ihan helkutisti. Mitään muuta en sitte siitä kostunutkaan. Kahen kuukauden jälkeen ei grammaakaan ollu lähteny, joten sese loppu siihen. Kaikenlaisia konjac ja kuitupillereitä siellä meillä pyörii ja abtronikkikin löytyy, mutta vielä ei oikotietä onneen, eikä kovin kummosta kiertotietäkään löytynyt, mutta kovin positiivisin kuvin lähden tähän uuteen missioon taasen. Pitäkää peukkuja!



P.S. Pelattii tänää frisbeegolfia ja mä keräsin chillalle keppeja. Tein myös Ipanalle kesän ekan kukkaseppeleen.


keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Apila



Pitäs, pitäs, pitäs, tottakai pitäs. Aikaa ei tunnu olevan tälle blogille, vaikka aiheita mistä kirjottaa olis vaikka millä mitalla. Nyt otan itseäni niskasta kiinni ja yritän tehdä parannuksen.

Jälleen ollaan kuntoutumassa täällä Apilassa. Pari huonosti nukuttua yötä takana, mutta muuten ollut kivaa. Ekana yönä näin kauhuleffapainajaisia, eli uni oli juuri kun jostain kauhuleffasta ja muutenkin elokuvatyylinen. Sen verran oli minuski eloonjäämistaistelijan vikaa, että olin sotkeutunu puhelimen laturii. Kun heräsin painajaisestani, huomasin, että kello olikin vasta yksi, joten ei oikeen hereillekkään voinut jäädä. Kaiken lisäksi rupesi vielä yskittämään niin, että luulin tukehtuvani. Loppuyö sujui suht rauhallisesti. Viime yönä taasen sitten heräilin vähän päästä. Kaksi yötä jäljellä, toivottavasti sikeemmissä tunnelmissa. muuten ollut ihan jees. Ruoka tosin ei oo hirveen lapslähtöstä ollu. Ekana päivänä oli kasvislasagnea ja stroganoffia, blaah. Tosin mä tykkäsin kasvislasagnesta, mut pennut ei. Iltapäivällä oli kermaista lohikeittoa, mikä oli jonkinmoinen suksee. Eilen oli paneroituja possunpihvejä, mitkä taasen maistu aikuisille, muttei juurikaan lapsille. Iltapäivällä taasen oli jotakin oksennusta, mikä kait oli olevinaan jonkinlainen kanaruoka. Sitä ei syönyt kukaan. Tänään lounaalla oli kalamureketta ja kasvispullia, voitte arvata maistuko lapsille? E-I ei, vaikka mun mielestä oli ihan ok:ta. Päivällisellä lihakeittoo, mikä ei jälleen ollu kenenkään lempparia, juuri ja juuri edes syömäkelvollista. 

Muuten on ollut toiminnantäyteistä. Uitu on joka päivä ja eilen lapset askarteli t-paitoja ja tänään lapset leipo pullaa, kun aikuiset retkeili luonnossa. Pelattiin iltapäivällä mölkkyä ja vedettiin Ipanan kanssa iltavilakalla puolen tunnin tehoreeni salilla ennen iltauintia. Luulis että nukkuttais. Ipana on viihdyttäny mummoja tapansa mukaan laulu- ja tanssiesityksillä ja aulan-tätillekkin on muistanut jo monet piirustukset piirtää. Kaikki on haltioissaan kun neiti osaa jo uida, lukea ja kirjoittaa. Ollaan toki askartelemaspaskartelemassakin käyty. Kerkesin jo tehä koivunoksista perhos-krassin, rautalangasta sudenkorennon ja helminilkkakorun. Ipana teki myös helmirannekorun. Huomenna olis viel askarteluu, joten eiköhän me sieltä sitten löydytä. Teen tulevaan kissalandiaani ovikyltin :) . Postaan koosteen jossain vaiheessa, kun saan kuvat otettuu, että mitä kaikkea näiden Apilajaksojen aikana on nyt tullu askarreltua. 

Tää on meen viimei jakso tällä päätöksellä. Ipana on niin hyvässä kunnossa, että kela päätti evätä meiltä kaiken. Nou fysioo, nou terapiaa, nou korotettuu vammaistukea ja tää kuntoutuski muuttuu harkinnan varaseks kun nyt on ollu 21pv/vuosi, niin nyt on sitte 18pv/2vuotta. Juu on hienoa, jippii! Ipana voi hyvin ja me voidaan siirtyä "normiarkeen" kun käyntei ei niin paljon, mut kun jotenki tähän on tottunu kuiteskin ja tää tuli niin äkkiä. Tuntuu että jäädään vähän tyhjän päälle. Tältäkö pikkulinnuista tuntuu, kun emo potkasee ne pesästä? Kokeillaanko mekin nyt siipiämme, miten pärjätään ilman jatkuvaa tukea? Puhelimen päässähän kaikki on, mutta on ollut niin kätevää kysyä, kun usein nähdään. Nyt ollaan jännän äärellä. Ipanan eskarikin alkaa syksyllä ja arvatkaas mitä, mut kutsuttii soveltuvuuskokeeseen Tampereelle. Muutoksia edessä paljon lyhyessä ajassa. Hain vakiduuniin hollolaan, että jos sen saan, niin en mä mihkää muuta, mutta tokihan mä siihen kokeeseen meen, että saan jalkaa oven väliin. 

Me oltiin muuten maanantaina täällä ajoissa, siis AJOISSA! Vau, tänne siis voi keritä yhdeksäksikin. Onkos tää nyt meen kahdeksas jakso ja parhain mihin oon tähän asti pystyny on kympiks ja sillonkaa en nukkunu koko yönä. Osasyy siihen, että oltiin ajoissa, oli se, että olin suurimman osan pakannu tavoistani poiketen jo lauantaina. Syy siihen, että näin oli päässyt käymään, oli MiEs. Molen siis tavannu miehen ja se on aika ihana. Ja koska olin menossa mummolleni sunnuntaina aamulla viettämään äitienpäivää ja hän oli illalla tulossa meille, pakkasin kaiken minkä pystyin lauantaina, ettei siihen menis liian kauan aikaa. Ärsyttävän positiivinen vaikutus hänellä eikö totta?

Nyt näihin tunnelmiin on hyvä katkaista, sillä munkin on joskus nukuttava (oikeesti!). Lupaan ja vannon, kautta kiven ja kannon jatkaa huomenissa. Jos sanani syön, niin se ei ketään yllätä niin mörökölli minut vieköön!

torstai 10. huhtikuuta 2014

Mutsin kaa

Project maman Katjan blogista löytyi tällai haasteen poikanen. Lupaan kirjoittaa koosteen itävallan matkasta heti kun kerkiän. Joka päivä kirjoitin kyllä päätapahtumat muistiin, mutta Ipanan syntsät vie kaiken aikani ja huomioni. Päätin tällaseen pikahaasteeseen kuitenki vastata.
1. Synnytys vai rintatulehdus? 
2. Aurinkolasit vessanpöntössä vai luottokortti jääkaapin alla?
3. Kersalle silmätulehdusvoide molempiin silmiin vai suppo keskellä yötä?
4. Lapsettoman ajan tissit vai vyötärö?
5. Juhana Vartiainen vai Jyri Häkämies?
6. Punkku loppu vai suklaa loppu?
7. Helteinen muumimaailma vai jäinen hiekkalaatikko?
8. Räkätahra mustassa neuletakissa vai kakkaa sormuksen alla?
9. Kunnon krapula vai noro?
10. Jaxuhalit vai plussatuulet?
11. Tunnin kuolapäikkärit vai ilmainen jalkahoito?

1. Jälkimmäistä en oo kokenu. Valitsen kuitenki ekan, koska tokasta oon kuullu kauhutarinoita ja ekasta ainaki jää henkiin kaikessa kamaluudessaankin.
2. Aurinkolasit pöntössä, kun sillä luottokortilla voi ostaa uudet. Tosin sielt jääkaapin alta tonkis mielummin..
3. Suppo keskellä yötä. Helpompi, nopeampi ja jos on yht sikeäunii ko Ipana, niin nou hätä
4. Vyötärö. Ehdottomasti vyötärö!
5. Mä en tiedä ketä noi on.
6. Punkku loppu. Itse en pidä punkusta ollenkaa ja suklaataki syön harvoin, mutta ainaki toisella saa Ipanan hiljaseks.
7. Helteinen muumimaailma. Äitikin tykkäis muumeista ja aina voi ottaa aurinkoo ko Ipana halii muumeja.
8. Kakkaa sormuksen alla. Helpompi pestä pois julkisella paikalla.
9. Puolensa ja puolensa. Krapulaa ennen on luultavasti ollut hauska ilta, mutta norossa vois lähteä muutama kilo..
10. Jaxuhalit. Plussatuulet ei nyt kyl sopis kuvioo.
11. Kuolapäikyt. Kutian sitäpaitsi jaloista niin ettei niille mtn vois tehä.

Sitte tiukat kyssät eteenpäin. Kaikki jotka haluavat, saavat osallistua :) Jos ei ole omaa blogia, voi vastata vaikka kommenttikenttään.

1. Uhma vai murrosikä?
2. Syöttäminen vai pukeminen?
3. Kaupassakäynti uhmaikäsen kanssa vai koliikkinukutus?
4. Heppana vai meikkipäänä toimiminen?
5. Lahjonta, uhkailu vai kiristys?
6. Korviahuumaava meteli, vai (pahaenteinen) hiljaisuus?
7. "ai!" vai "oho!"?
8. Astua legon päälle vai sormet oven väliin?
9. Leipominen vai ruuanlaitto?
10. Tarhaikäisen nukutus vai herättäminen?
11. Muumit vai teletapit?

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Rikkaruohoja..

Ipana kärttää lahkeessa, "äiti koska me istutetaan ne rikkaruohot?!". "Kohta"- on vakiovastaukseni ilmeisesti aivan kaikkeen, kun tällä kertaa se sai aikaan justiinamaisen ilmeen ja vastauksen "kohta on jo mennyt". No päätin, että istutetaan nyt sitten, onhan sitä jo siirretty. Meillä istutetaan aina kissanruohoa, että jos siitä sitten jotain iloa noille kateille olis vaikka pääsiäisen jälkeen. Meillä ei pukeuduta noidaksi vaikka musta kissa onkin ennestään.

Tänä vuonna virpomaan lähdetään jokseenkin myöhään, kun itse miellän pääsiäisen maaliskuun tienoille. Ipana on perinteisesti pukeutunut aina kissaksi, koska ollaan kissaihmisiä, mutta viime vuonna repäistiin ja Ipanasta tehtiin msailman söpöin pääsiäiskana. Tiiä sitte mitä tänä vuonna keksitään :)

Mutta takaisin niihin rai rikkaruohoihin..
Yritin kaivaa krääsäkaapistani niiden istutusastioita (minulla PITÄISI olla iso ja pieni, vartavasten siihen ostettu), samalla kun puolet kaapissa olevista tavaroista putoaa lattialle, samalla miettien, että viime vuonna olin ihan samassa tilanteessa ja päädyin istuttamaan kissojen lomavesiastiaan (joka on oikeasti vihannesten leikkuuastia) ruohot. Sitten kuukausia myöhemmin löysin ko. astiat, mutta en muista heitinkö kiukuspäissäni roskiin, vai siirsinkö "parempaan" talteen tätä päivää ajatellen. Luultavasti jälkimmäistä. Joka tapauksessa, eihän mun hermot kauaa kärsiny etsiä, kun toinen vielä odottaa innoissaan vieressä, joten kaivoin kippokaapista kaks astiaa ja oli ihan helvetin kökön hyvä. Samalla rukoilin mielessäni, että mulla on vielä sitä multaa, tosin pihalla on pinossa 100kg nurmikkomultaa, joten hätätapauksessa olis kait sitä sieltäkin saanu. Kuvassa oikealla lohdutusta äitille jos mitään ei kasva.
(Tätä kirjoittaessa kuulin kuinka lisää tavaraa tuli alas kaapista)
Sininen on Ipanan ko on sen lempiväri...