Leluteekin Emilia kirjoitti siitä, miten heillä eri lapset kutsuvat häntä eri nimityksin eri elämänvaiheissa. Kuka etunimellä, kuka äitinä, kuka ranskalaisittain jne... Jäin pohtimaan itsekin asiaa ja sitä kuinka tärkeitä nimitykset voivat olla.
Mun iskä on aina vaatinut, että sitä sanotaan faijaksi. Hän käyttää itsekin ja kirjottaa kortteihin allekirjotuksena "Faija". Broidi oli tottelevaisempi tässä asiassa (ja on edelleen), mutta mä olen kutsunut (ja kutsun edelleen) aina iskäksi, jonka iskä on sitten aina korjannut "Minä olen faija, faija!". Äiti puhu aina isästä "Isäs sitä ja isäs tätä, sä voisit soittaa isälles yms." Nyt luulen, että iskä on menettänyt toivonsa suhteeni, sillä Ipanan myötä hän ehdottomasti haluaa, että häntä kutsutaan papaksi, ei muuksi, joten hän on nyt sitten "Harri-pappa", koska Ipanalla on jo pappa Iskän puolelta. Ipana oli isäni ensimmäinen lapsenlapsi, mikä taisi olla hänelle järkytys, että tein hänestä papan, ukin, vaarin, isoisän niin "nuorena", jos 48v nyt on nuori siihen verrattuna, että Iskän isä oli Ipanan tulessa 45v ja Ipana oli hänelle jo viides lapsenlapsi. Kuukauden sisään syntyi vielä kaksi lisää. Ipana kutsuu Iskää aina iskäksi, mutta tunnistaa kyllä meidät molemmat etunimiltä. Joskus harvoin on sanonut "Isukki", mutta pääsääntöisesti iskä. Ja kaikki muutkin puhuttelevat Ipanalle "sun iskäs sitä yms.." Mä puhun kanssa vaan iskästä. Ipana kutsuu minua lähestulkoon aina äitinä, joskus pyytäessään jotain tai hellittelynimenä hän sanoo "Mama" tai "Mami", johtuen varmaan englanninkielisistä lastenohjelmista, mitä Ipana katsoo, koska olemme yrittäneet syöttää hänelle englantia. Se on ihan jees, Mami on ihan kiva, niinko on Mamakin. Pari kertaa Ipana on sanonut minua etunimeltä, mikä ei tuntunut oikealta, mutten ole kieltänyt. Minä puhuttelen itseäni ainä minänä tai äitinä.
Meillä sitten minun äiti on minulle ollut aina "Äiti", vaikka muille puhunki mutsista, mutta häntä olen aina ja puhuttelen vieläkin äitinä. Ipana itse rupesi kutsumaan häntä mummina kun iskän puolelta oli jo mummo. Papan vaimolla on lempinimi, jota vain Ipana saa käyttää (ja joskus minä) ja hän käyttää sitä itse itsestään Ipanalle. Hän oli aluksi mummo, mutta vaihtui sitten aika nopeasti itsestään tähän lempinimeen. Minun mummoni isän puolelta on aina ollut "Eila-mummi" kun taas äidin puolelta "Mummu", nyt hän on Ipanalle Isomummu. Oudolta kalskahtaa kun tätini ja äitini kutsuu häntä äidiksi. Ipanallekin on vähän hämärää, miten hänen mumminsa voi olla myös minun äitini, mutta se sen sijaan on kyllä hänelle kristallinkirkasta, että papan vaimon tytär on hänelle tätipuoli, vaikka hän on vasta yhdeksän.
2-vuotiaana Ipana ei osannut sanoa "Kummitustäti", joten hän sanoi "Kynttilätäti" ja nimitys jäi pitkäksi aikaa. Nyt 5-vuotiaana nimitys on vaihtunut itsestään kummitustätiin. Kummi-setää kutsutaan etunimellä, mutta Ipana muistaa kyllä mainita, että hän on minun kummi-setäni. Toinen kummitäti ja kummisetä eivät juuri ole kuvioissa. Tämä kummitustäti muuten kutsuu omaa isäänsä aina Iskaksi, mikä kuulostaa hassulta. Törmäsin myös Porissa asuessani "Tuffaan", mikä tarkoittaa isoisää ja eri variaatioihin mummosta, kuten "Mumma ja "Mamma". Vaari, isoisä ja isoäiti taitaa olla aika mennen talven lumia, ei niitä tunnu kuulevan enää kuin saduissa. Myös ukki on harvinainen, tosin ystäväni isä on ystäväni lapsille "Ukki". Minun elämässäni ei ole paljon ollut pappoja yhtään sen enempää kun vaareja tai ukkejakaan. Mummun edesmennyttä miestä kutsuttiin etunimeltä, samoin kun mumminkin miestä kutsutaan, kun hän sitten meni vielä uusiin naimisiin.
Joskus kun minulla on ollut hoidossa lapsia, on jotkut heistä kutsuneet minua äidiksi, mutta en ole sitäkään kieltänyt tai korjannut (sillä olenhan minä äiti, en vaan heidän), painottanut vaan, että "TÄTI laittaa nyt sinulle mehua" jne. Muuten äidin miehen poika kutsuu isäänsä etunimellä ja se käy korvaan jotenki joka kerta. Samoin kun Ipana kutsui muutama vuosi sitten yhtä tutun lapsen isää iskäksi, koska luuli, että sen nimi on "Iskä". No nyt se on "T:n iskä" eikä siinä ole enää mitään. Minä ja Iskä kutsumme Ipanaa lempinimellä, jota kukaan muu ei oikeastaan käytä, joskin minulla on aktiivisessa käytössä myös "Pöpö" ja kaikki nimen variaatiot ja muut hellittelynimet. Käytän oikeaa nimeä lähinnä vaan kun kutsun tai komennan Ipanaa. Ipanalla on niin lyhyt nimi, että kaikki muut puhuttelevat häntä etunimellä. Ipana itse itsestään puhuu minä-muodossa, mutta myös aika usein varsinkin leikeissä etunimeltä. Joskus hän sanoo myös "Lapsi tai lapsesi tahtoisi sitä ja tätä..." Joskus hän toteaa olevansa "Pieni rääpäle" ja kikattaa päälle. Mistä lie senkin keksinyt, ehkä se vaan kuulostaa hassulle.
Kyllä sillä on jonkinlainen vaikutus, miten muut puhuttelevat ketäkin lapselle, miten hän alkaa sitten ketäkin kutsua, mutta lapselle voi tulla myös omia nimityksiä ja hän saattaa jopa keksiä itse uusia. Mun mielestä tuota nimiasiaa ei pidä ottaa liian vakavasti, vaikka en minä ehkä haluis olla mutsi, tai tulla kutsuttavan etunimellä, mutta tiedostan, että niin voi käydä sitten vanhempana. No, sittenpähän käy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva kun kävit, rustaa jotaki!