Seven little things

Ideal Ironyn blogissa oli taasen tämmöi... Mä aika aniharvoin jään sanattomaks. Ihan yhden käden sormilla laskettavat kerrat on ne, koska suurin ongelma mulla on et mullon niin paljon asiaa ja sydämen päällä, että usein käsketään älytä olla hiljaa. Ipana tulee tässä(kin) minuun. Mutta just nyt ei oo kerrassaan mitään sanottavaa, joten nää haasteet on hyviä paikkaamaan tyhjiötä sanaisessa arkussani. Jospa herätellään vanhaa kunnon sarkasmiakin esiin. Tai sitten ei... Tuntuu ettei sekään irtoo tänään.

Olin muuten ihan depiksessä Suomen finaalipelin takia, kamalaa katsottavaa. Lisäks porasin kun vesiputous kun katottiin Ipanan kaa Tyttö ja villivarsa. Weird.

Plaah, tässä siis 7 asiaa minusta ja koska olen yhtä laiska kun Ideal Irony, käytän säälimättä hyväkseni kysymyksiä, jotka häntä edeltävä haasteen tekijä oli tehnyt. Kjäh kjäh..

7 asiaa minusta:

1. Tykkään Walt Disneyn elokuvista. Deal with it!


2. Tykkään kyläillä, mutta tykkään myös, että meillä vieraillaan. Pidän ihmisten seurasta, vaikka yksinkin omassa rauhassa on joskus ihan jees.

3. Herään joka yö puoli viiden ja viiden välillä juomaan ja toisen kerran vähän vaille seiska ja rupeen kyttää kelloa, koska "voi" nousta. Jos yritän nukkua pitkään, nukun koiranunta, eli olen hereillä silmät kiinni ja kuulen mitä ympärillä tapahtuu, mutta näen silti unta. Yöunien pituus ei vaikuta (Paitsi jos menee kolmelta nukkumaan, voi ehkä viiden vesitankkaus jäädä pois, varsinkin jos on tullu tankattua illalla tarpeiks asti)

4. Mulla on Ei mainoksia-kyltti, vieläpä hiton hieno sellai. Mutta kun sieltä kuitenkin tulee sitä "Tärkeetä postia just SULLE".kamaa, niin jätän ne postilaatikkoon, enkä kanna ees sisälle. Ilmaisjakelulehdistä Uusi Lahti ja Kirkkosanomat menee chillahäkkiin, ko niis ei oo niittejä (Mitä en jaksa irrottaa), mutta muut mainokset ja lehdet jätän sinne ja otan vaan laskut, lehdet, paketit, kirjeet, kortit ja muut tärkeet lippulappuset sieltä väleistä. Sitte ko postilaatikkoon ei mahu enää, niin kärrään ne yhtenä kasana lehtiroskikseen (Jos sittenkää).

5. Lempivuodenaikani on kevät. Rakastan kevättä, en tälläst kylmää, märkää ja loskaa, vaan sitä kun aurinko alkaa paistaa, luonto herää eloon, perhoset lentelee, on lämmin, muttei kuuma ja mikä parasta, ei itikoita! Pidän myös aurinkoisista talvipäivistä ja hiihtoloman tunnelmasta, mutten paukkupakkaseista. Olen vakuuttunut, että keväässä yhdistyy talven ja kesän parhaat puolet. Kevään voi haistaa, maistaa ja tuntea.

6. Moon vilukissa, enkä pidä kylmästä. Mullon aina torkkupeitto sohvalla (Mustahan tulis hyvä kansanedustaja) ja avantouinti, sese vaan ei oo min juttu.

7. Haluan aina kuulla perustelut kaikelle. Vihaan argumentteja "Se nyt vaan on niin", "Minä nyt vain olen sitä mieltä" ja "Se nyt on niin, koska mä sanon niin". Häpeä myöntää, mutta syyllistyn Ipanan kanssa varsinkin kun se on  nyt tullut kyselyikään, niin jälkimmäisintä variaationa "Se on niin, koska äiti sanoo niin", vältääkseni kaikki jatkokysymykset. Pitää ryhdistäytyä tässä, koska en voi itsekään sietää sitä. Ja vaikka se voi kuulostaa selittelyltä, niin itse en juurikaan koskaan tee mitään harkitsematta, niin kaikelle toiminnalleni löytyy joku perustelu ja kaikille uskomuksilleni ja mielipiteilleni myös. Kerron ne myös kysyttäessä mielelläni ja usein vaikkei kysyttäiskään..

7 kysymystä:

1. Onko sinulle voimaväri ja miten käytät sitä?  
Ei ehkä, mutta pidän lilasta ja käytän paljon sitä. Sisustuksessa kirsikkapuu, ruskea ja maanläheiset värit, vaatteissa suosin valkoista ja kirkkaita värejä. Ja olen kuin harakka bling blingeille ja hopealle. Jos joku pitäisi valita, mistä tulee hyvä mieli, niin eläinkuosit ja tassukuviointi.

2. Mikä mauste kuvaa elämäntapaasi?
Varmaan muitten mielestä aromisuola, tasasesti kaikkea ja yleispätevä kaikkiin ruokiin, mutta itse miellän vähän itseäni curryksi, joka onkin lempimausteeni valkosipulin ohella. Vähän salaperäisyyttä ja mausteisuutta. Tai ehkä olen kuitenkin Sweet chili, sopiva sekoitus makeaa ja tulisuutta. Jep, lukitaan se. 

3. Minkä musiikin kuuluisi soida elokuvassa, joka kertoo elämäntarinasi?
Valvomo-Mikä kesä?
ainakin...
Pate Mustajärven Mä Elän Vieläkin vois olla kanssa hyvä.
Sopivia biisejä on paljon.. mutta ei mitään, joka kertoisi koko elämäntarinaa..
Tällä kertaa lukitsen vastauksen Jenni Vartiainen-Herra Kädelläsi

4. Minkä tuoksun haluaisit herättelevän sinut aamuisin?
Kissan. Se on paras tuoksu maailmassa.

5. Mikä on paras tapa päättää päivä?
Kiva leffa ja toisen kainaloon nukahtamii, kissa omassa kainalossa

6. Miten kevät näkyy kodissasi?
Mattojen alta on imuroitu (aineki kerran) ja Ipanan kotiin rahtaamilla hienoilla... hienoilla jutuilla. 

7. Mitä hetkeä tai paikkaa muistelet, kun haluat rauhoittua?
Se ei tai siis mä en toimi niin, että rauhoittuisin ajattelemalla jotain, mutta ystävien ja Ipanan kanssa vietetyt hauskat hetket ja retket saa kyllä hymyn huulille.

Rakas, moon vähän maalaillu..

Sithän siihen tuli kaikenlaista.

Me on alettu rakentaa nyt kissalandiaa, eli kissojen ulkoiluhäkkiä. Siihen tuli vähän kapuloita rattaisiin kun grillipoliisi käveli yhtenä päivänä ohi, niin jo aamusella ringutti puhelin isännöinnistä, että
"Sä oot sinne jotain rakentamassa"
"Joo, kissojen ulkoiluhäkkiä"
"No oleksä hakenu lupaa siihen"
"No en uskonu tarvitsevani kun rakenteita ei muutella, kaikki on ruuvattavissa irti"
"Kyllä kuule täytyy kun ulkonäkö muuttuu ei oo yhden mukainen"
"No seinänaapurilla on samanlainen, siitä mä sen ideankin sain"
"Sun täytyy nyt tehä ehdotus millai se tulee olee ja laita siihen vaikka et samanlain ku naapurilla, niin käydään kattoo se ja meil on keskiviikkona kokous niin käsitellään se. Tiputa se huollon postilaatikkoon"
"Selvä"
Voi helvetin perse... tai siis kökkö.. tai siis vittu... Sese ei voi olla sattumaa kun se kusimulkkurunkkari grillipoliisi rakas yhteisömme tukipilari kävelee ohitse ja kyylää sisälle ja parvekkeelle niin jo ollaan jossain pulassa saatana. Varmaa ringuttanu vuokranantajallekkin että "Sillä oli siellä joku mies ja ne kuule pussas". Ainoo vaan, että meillä kuuluu vesi vuokraan, niin henkilömäärä ei vaikuta, kjäh kjäh. Täytyy sanoa, että kyllä näkee naamasta ko lakkaa saamasta. En tiiä kuinka heitännänhullu sen rouvan täytyy olla, et viittii asuu tommosen kyykyttäjän kanssa. Mutta se siitä, se oli siis torstaina..

Yritin eilen soittaa kullalleni kaksi kertaa ja laitoin neljä viestiä... ei vastausta. Äh, mä vihaan sitä, ettei mulle vastata, EIKÄ SOITETA TAKAS!!! No tänään sitte aattelin, että minähän maalaan ne elementit ja sillä selvä, oli ohjeita tai ei.

Tuin verkko-oven kahdella kukkalaatikolla ja parilla laudalla ja aloin maalata. Kaikki meni aivan loistavasti ja ihan siistiä jälkeä tehden, kunnes maalasin lautojen puoleista laitaa, niin yksi kukkalaatikko kippasikin ja verkko-ovi kaatui syliini. En tietenkää saanu hanskat kädessä pinnoista kiinni, joten hanskat sai lentävän lähdön. nostin pinnoista oven ylös ja menin tukemaan toista päätä ja sitten huomasin, että olin kipannut maalitynnyrin. Kuovin maalit takasin nurmikolta pensselillä ja maalasin oven loppuun ja päätin kiukkumaalata vielä kehikon, mikä oli ruuvattu kiinni.

Juuri kun olin maalaamassa viimeistä sivua kehikosta, rupesi ukkonen murahtehtelemaan. Vastasin sille vaan että joo,joo moon kohta valmis!
Sit menin sisään pesee pensseliä ja huomasin, että voihan perse, mun maaliset askeleenjäljet näky kauniisti laminaatissa. Olin siis astunut siihen helkutin maalilätäkköön. Ei muuta ko crocsit pesuun ja hinkuttaa maalia laminaatista (Onneks oli vesiliukosta) ja kynnyksestä. Kun olin ne jäljet saanu pestyä niin rupesin miettii millä helvetillä kököllä mä saan ne samanlaiset jäljet irti kivetyksestä. No eipä auttanu ko ottaa kynsiharja kauniiseen käteen ja vesikuppi ja talouspaperirulla viereen ja ruveta kyhnyttämään. Sillä se lähti.

Kun ukko soitti, että kohta on tulossa, niin sanoin, että moon rakas maalaillu, tuokko tärpättiä....

Sinä aikana kun hän oli poissa n. 1,5 vrk, oon saanu poltettua mun selän (Oltiin eilen rannalla kooooooko päivä), ryhdyin lumileopardin kummiksi (Hei hei UNISEF, welcome WWF), tilasin laihdutuslaastareita ja sain aikaan maalikatastrofin.

Moon ollu ahkera.

Apila2

Noniin, nyt taasen hetki aikaa kirjoittaa. Nukuin taas huonosti. Heräilin vähän päästä ja vaikka tunsin olevani kuoleman väsynyt, en saanut unta, pyörin vaan ja nukuin koiranunta. Neljän aikaan olin jo niin piss off, että olin valmis menee kysyy yököiltä melatoniinia. Päätin kuitenkin vielä yrittää laihoin tuloksin. Kuuden aikaan aattelin et jään pystyyn, mutta koko päivähän siinä olis menny pilalle, jos ei ois yhtää saanu nukuttua. Kävin siis vielä nukkuun ja sitte sainkin nukuttua lähes katkeamatonta unta kaheksaan.

Syytän tästä MiEstä, (Häntä kutsuttakoon sillä nimellä, kunnes keksin paremman alteregon.) Koska miesten syy ja miesten vika, mutta kun mä en muutenkaa osaa nukkua yksin. Kissani on AINA nukkunut kainalossani ja Ipanakin nukkuu minun sängyssäni useimmiten vain siksi, että MINÄ en osaa päästää irti. Matkoillani, kun kissoja ei voi ottaa mukaan, minulla on se kuuluisa lammas, mistä olen tainnut ennenkin kirjoittaa, mukanani paikkaamassa kissaa. Nyt lammas on hukassa. Nyyh!

Niin siis syy on se, että nyt olen tottunut lähes joka ilta nukkumaan toisen lähellä turvallisessa kainalossa, tiukassa syleilyssä ja nyt pitäisikin osata nukkua vieraassa paikassa ilman kissaani ja ilman MiEstä. Kaiken lisäksi vielä ilman lammastakin. Kävin tänään illalla kysymässä yököiltä melatoniinia, muttei ollu. Jos tänne vielä päästään, otan kyllä mukaan. Luotin että täällä niitä ois ollu, niin en käyny apteekissa, tosin en mihkää apteekkii olis kerinnykkään. Paikan lekuri oli vähän sitä mieltä, ettei meiän enää tänne tartte tulla, mut yritän silti saada näitä jaksoja vielä, kun on nää ihania aktiivilomia Ipanalle arjen harmauden keskelle. Äitikin on pakotettu vähän liikkumaan ja leikkimään eikä se ole äitille yhtään pahitteeksi.

Mulle on tullu joku helvetin kökön unirytmi. Oon aina ollu illanvirkku ja aamuntorkku ja herätyskello on ollut pahin viholliseni, mutta nyt olen ruvennu heräämään about puoli tuntia ennen kellon soittoa pirteänä kun peipponen. Joskus jään makoilemaan ja odottamaan kunnes kello soi, mutta useimmiten pomppaan pystyyn ja huomaan mitä kaikkea aamuihmiset kerkee tekee ja saa irti aamusta kun ei venytä makoilemista viimeseen tippaan. Omaa aikaa aamusta ja kerkee tekee kaiken rauhassa. Eikä väsytä. En tiiä mistä helkutista mä tän unirytmin kehitin 27 vuoden jälkeen, mutta parempi myöhään...... Silti ollaan järjestäin melkein aina myöhässä. Olkkarin kello on syystä vartin edellä, kun pääsääntöisesti katson aina sitä, jos en katso rannekelloa (pitäs varmaan sitäki rukata etuaikaan) ja viime tipassa hoputan Ipanaa aivan hermorauniona, kun hänelle ei sitä aamuvirkkuisuutta ole suotu pal mun puolelta, kun sitäkää vähää Iskän puolelta. Sit kun istutaan autoon, voidaan todeta, että huh! Ollaankin vielä aikataulussa.

Saatiin täälläkin vähän noottia tuosta aikataulujen noudattamisesta, mihin vastasin, että: "Tadaa, aineki oltiin maanantaina ajoissa". Noh, sehän kostautu lääkkeen unohtamisella, mutta aina ei voi voittaa, ei ees joka kerta. Huomenna se olis ruotuun palaamiin. Nyt ei huvittas mennä nukkumaan, kun tietää taas millai yö edessä. Ens viikko on suht täyteinen, kun edessä olis soveltuvuuskoe, kissojen rokotus ja sirutus, hammaslääkäri ja käsky kävi spekseiverssille, kun mä en nää, niin mä en nää. Sitte vielä kissalandian rakennusta pukkais. Mä kun erehdyin ohimennen mainitsemaan, että mitä kaikkee pitäs, pitäs ja pitäs tehdä meillä, niin on se ukkoseni sen verran orjapiiskuri tekevä miäs, että moon huomannu, että on alkanu tapahtuu. (Ei sillä, en kyllä valita, päinvastoin) Yhtäkkii oli olkkari vaihtanu järjestystä, hella putsattu ja kissojen ulkoilualue suunnitteilla, ennenkun oon varsinaisesti kerinny tajuu mitä on tapahtunu. Koskahan lankee Ipanan ja mun makkareitten vaihdot? Apuva, mä en haluu tietää mitä Ipanan sängyn alla piilee saatikka mun.. Joku kaunis päivä se tuo varmaan mulle vinkkinä puupökkelön ja hiomapaperii, että mä voin salkkareita katellessa tehä chillalle hiekka-astian. Hän oli mulle meille tehny metallista tosi kauniin ruusun, lisään kuvan siitä kun pääsen kotiin. Se on tosi aidon näköi. Tosi kaunis.

Sitte, että mun elämä olis varsin helppoa ja tasaista ja mukavaa, päätin aloittaa (TAAS!) uuden dietin! Ja kaikki huutaa jippikayjei! Kuulin täällä toisilta mutseilta semmosest ko Jutta ja superdieetti, siin syyää paljon proteiinei, jotain rahkoi ja kanaa niin, että ei taatusti jää nälkä. Kuulemma ihan överisti. kuulostaa siltä, että mäkin voisin pystyä tähän. Viime kesänähän mä koklailin puhdistuskuureja, oikein syömistä ja hyi helvetti kuntoiluakin. Vatsalihaksia ja kyykkyjä painoilla joka ilta viitisenkymmentä. Alussa pikkasen vähemmän. Motivaationa kunnon sixpäcki. Tulihan todettua, että mulla on kunnon vatsalihakset, koska niihin sattu ihan helkutisti. Mitään muuta en sitte siitä kostunutkaan. Kahen kuukauden jälkeen ei grammaakaan ollu lähteny, joten sese loppu siihen. Kaikenlaisia konjac ja kuitupillereitä siellä meillä pyörii ja abtronikkikin löytyy, mutta vielä ei oikotietä onneen, eikä kovin kummosta kiertotietäkään löytynyt, mutta kovin positiivisin kuvin lähden tähän uuteen missioon taasen. Pitäkää peukkuja!



P.S. Pelattii tänää frisbeegolfia ja mä keräsin chillalle keppeja. Tein myös Ipanalle kesän ekan kukkaseppeleen.

Apila

Pitäs, pitäs, pitäs, tottakai pitäs. Aikaa ei tunnu olevan tälle blogille, vaikka aiheita mistä kirjottaa olis vaikka millä mitalla. Nyt otan itseäni niskasta kiinni ja yritän tehdä parannuksen.

Jälleen ollaan kuntoutumassa täällä Apilassa. Pari huonosti nukuttua yötä takana, mutta muuten ollut kivaa. Ekana yönä näin kauhuleffapainajaisia, eli uni oli juuri kun jostain kauhuleffasta ja muutenkin elokuvatyylinen. Sen verran oli minuski eloonjäämistaistelijan vikaa, että olin sotkeutunu puhelimen laturii. Kun heräsin painajaisestani, huomasin, että kello olikin vasta yksi, joten ei oikeen hereillekkään voinut jäädä. Kaiken lisäksi rupesi vielä yskittämään niin, että luulin tukehtuvani. Loppuyö sujui suht rauhallisesti. Viime yönä taasen sitten heräilin vähän päästä. Kaksi yötä jäljellä, toivottavasti sikeemmissä tunnelmissa. muuten ollut ihan jees. Ruoka tosin ei oo hirveen lapslähtöstä ollu. Ekana päivänä oli kasvislasagnea ja stroganoffia, blaah. Tosin mä tykkäsin kasvislasagnesta, mut pennut ei. Iltapäivällä oli kermaista lohikeittoa, mikä oli jonkinmoinen suksee. Eilen oli paneroituja possunpihvejä, mitkä taasen maistu aikuisille, muttei juurikaan lapsille. Iltapäivällä taasen oli jotakin oksennusta, mikä kait oli olevinaan jonkinlainen kanaruoka. Sitä ei syönyt kukaan. Tänään lounaalla oli kalamureketta ja kasvispullia, voitte arvata maistuko lapsille? E-I ei, vaikka mun mielestä oli ihan ok:ta. Päivällisellä lihakeittoo, mikä ei jälleen ollu kenenkään lempparia, juuri ja juuri edes syömäkelvollista. 

Muuten on ollut toiminnantäyteistä. Uitu on joka päivä ja eilen lapset askarteli t-paitoja ja tänään lapset leipo pullaa, kun aikuiset retkeili luonnossa. Pelattiin iltapäivällä mölkkyä ja vedettiin Ipanan kanssa iltavilakalla puolen tunnin tehoreeni salilla ennen iltauintia. Luulis että nukkuttais. Ipana on viihdyttäny mummoja tapansa mukaan laulu- ja tanssiesityksillä ja aulan-tätillekkin on muistanut jo monet piirustukset piirtää. Kaikki on haltioissaan kun neiti osaa jo uida, lukea ja kirjoittaa. Ollaan toki askartelemaspaskartelemassakin käyty. Kerkesin jo tehä koivunoksista perhos-krassin, rautalangasta sudenkorennon ja helminilkkakorun. Ipana teki myös helmirannekorun. Huomenna olis viel askarteluu, joten eiköhän me sieltä sitten löydytä. Teen tulevaan kissalandiaani ovikyltin :) . Postaan koosteen jossain vaiheessa, kun saan kuvat otettuu, että mitä kaikkea näiden Apilajaksojen aikana on nyt tullu askarreltua. 

Tää on meen viimei jakso tällä päätöksellä. Ipana on niin hyvässä kunnossa, että kela päätti evätä meiltä kaiken. Nou fysioo, nou terapiaa, nou korotettuu vammaistukea ja tää kuntoutuski muuttuu harkinnan varaseks kun nyt on ollu 21pv/vuosi, niin nyt on sitte 18pv/2vuotta. Juu on hienoa, jippii! Ipana voi hyvin ja me voidaan siirtyä "normiarkeen" kun käyntei ei niin paljon, mut kun jotenki tähän on tottunu kuiteskin ja tää tuli niin äkkiä. Tuntuu että jäädään vähän tyhjän päälle. Tältäkö pikkulinnuista tuntuu, kun emo potkasee ne pesästä? Kokeillaanko mekin nyt siipiämme, miten pärjätään ilman jatkuvaa tukea? Puhelimen päässähän kaikki on, mutta on ollut niin kätevää kysyä, kun usein nähdään. Nyt ollaan jännän äärellä. Ipanan eskarikin alkaa syksyllä ja arvatkaas mitä, mut kutsuttii soveltuvuuskokeeseen Tampereelle. Muutoksia edessä paljon lyhyessä ajassa. Hain vakiduuniin hollolaan, että jos sen saan, niin en mä mihkää muuta, mutta tokihan mä siihen kokeeseen meen, että saan jalkaa oven väliin. 

Me oltiin muuten maanantaina täällä ajoissa, siis AJOISSA! Vau, tänne siis voi keritä yhdeksäksikin. Onkos tää nyt meen kahdeksas jakso ja parhain mihin oon tähän asti pystyny on kympiks ja sillonkaa en nukkunu koko yönä. Osasyy siihen, että oltiin ajoissa, oli se, että olin suurimman osan pakannu tavoistani poiketen jo lauantaina. Syy siihen, että näin oli päässyt käymään, oli MiEs. Molen siis tavannu miehen ja se on aika ihana. Ja koska olin menossa mummolleni sunnuntaina aamulla viettämään äitienpäivää ja hän oli illalla tulossa meille, pakkasin kaiken minkä pystyin lauantaina, ettei siihen menis liian kauan aikaa. Ärsyttävän positiivinen vaikutus hänellä eikö totta?

Nyt näihin tunnelmiin on hyvä katkaista, sillä munkin on joskus nukuttava (oikeesti!). Lupaan ja vannon, kautta kiven ja kannon jatkaa huomenissa. Jos sanani syön, niin se ei ketään yllätä niin mörökölli minut vieköön!