BTW

Lammas on löytynyt. Hurray, hurray!! Se oli iskän mökillä. Hip hei, matkustusmukavuus jälleen taattu.

Leijonaemo

Ipana aloitti jokunen viikko sitten eskarin. Tarkalleen ottaen torstaina 7.8. Se oli hieno hetki sekä äidille, että tytölle.

Ekalla viikkolla toisen ryhmän tyttö oli raapinut Ipanaa poskesta ja silmän vierestä ja tilanne selvitettiin asianmukaisesti. Ipana on viihtynyt eskarissa. Palautetta on tullut, että liian innokkaasti tehty eskaritehtäviä, kun on Ipana tainnu tehdä salaa vähän ylimääräistäkin.

Eilen tuli eskarikuvauslaput kotiin. Olin fiilareissa, koska kuvittelin, että ekat kuvat saataisiin vasta koulussa, koska ryhmis, jossa Ipana oli, kuului tämän saman päiväkodin piiriin, jossa tämä eskarikin on ja sieltä evättiin kuvaukset.

Tänään lähtö eskariin oli vaikea ja Ipana kertoi, että joku poika kiusaa ja matkii häntä. Kerroin, että se poika saattaa vähän tykätä Ipanasta ja sen takia ärsyttää ja neuvoin ja rohkaisin Ipanaa. Tallustimme eskarille kun sinne on ainakin 150m kotioveltamme ja siellä oltiin jo kurikset päällä odottamassa uloslähtöä kun menimme sinne viime tingassa. Lähdin viemään reppua sisään ja aikuiset pukivat viimeisiä lapsia. Ulos lähtiessä huikkasin heipat Ipanalle, joka seisoi muitten keskellä seinää vasten ja joku poika heti leikillään väänsi Ipanan nimeä, johon Ipana lainkaan suuttumatta vastasi. Leijonaemo sisälläni heräsi. Pakotin itseni kävelemään portille katsoen kokoajan loittonevaa Ipanaa ja lapsikatrasta. Mitä jos Ipana ei

saakaan kavereita? Mitä jos sitä kiusataan? Mitä jos se jätetään joukon ulkopuolelle ja se ei sopeudu. Portilla käännyin vielä katsomaan ja huoli lasten raa'asta mustavalkoisesta maailmasta raastoi sisälläni.

Olin salaa pelännyt näitä, mutten koskaan uskonut niihin, koska Ipana yleensä on ollut helposti ystäviä saava ulospäinsuuntautuneen ja reilun luonteensa takia. Ipana on tosin ehkä hieman luottavainen ja siksi hyväksikäytettävissä. Lisäksi Ipanan sisällä asuu taistelija ja ajattelin, että se kyllä pärjää missä vaan, kun on niin voimakas luonne. Kun oli tämä raapaisutapaus oikein ylpesti yllätyin, että Ipana oli juossut kertomaan aikuisille, eikä rehellisesti motannut turpaan, niinkuin oisi joskus aikaisemmin vielä tehnyt. Hyvä että joku papatuksestani on mennyt maaliinkin. Tänään kun mietittiin valokuvausta, kysyin onko Ipanalla parasta eskarikaveria, jonka kanssa haluaisi kaverikuvaan, niin on kuulemma kaverina vaan yksi poika, joka on rakastunut Emppuun. Ipana on kyllä puhunut siitä pojasta ennenkin. Pahaksi onneksi tämä poika on eri ryhmässä, eli pihalla vaan leikkivät ja Emppukin taitaa olla samassa rakennuksessa, joten jossain vaiheessa suattaapi tulla jonkinlaista kolmiodraamaa sen tiimoilta.

Kun pääsin kotiin, niin mieli ei millään tavalla rauhoittunut ja leijonaemo ei millään hiljentynyt. Huoli oman lapsen pärjäämisestä, halu suojella ja auttaa ovat päällimmäiset tunteet, mutta jopa minä pystyn (vielä) ajattelemaan selkeästi ja rauhottelemaan leijonaemoa, ettemme voi elää lastemme puolesta ja suojella heitä kaikelta. Heidän täytyy oppia pärjäämään ja kohtamaan tilanteet itse, jotta he voisivat kasvaa ja oppia. En siis voi muuta tehdä kun yrittää antaa parhaat mahdolliset eväät niihin. Avuton olo.

Silti... silti toivoisin, että Ipanalla olisi edes muutama tai ainakin yksi hyvä kaveri eskari/koulumaailmasta(kin), koska ne kantaa pitkälle.

Leijonaemo ei taida koskaan kuolla.. se on tullut jäädäkseen.