lauantai 18. lokakuuta 2014

Pitikin sattua

Ensi viikko on syysloma. Ipana pääsi eskarista jo kahdeltatoista ja olimme sopinut menevämme kylään ystävälleni Porvooseen, koska emme olleet nähneet häntä (liian) pitkään aikaan ja hän kaipasi piristystä. Matka meni joutuisasti ja pääsimme Porvooseen. Siellä söimme välipalaa ja joimme kahvit, pelasimme yhden erän yatzya nyt kun Ipanakin on oppinut pelin salat ja päätimme Ipanan yllätykseksi lähteä muumipuistoon. Se olikin oikein iloinen yllätys ja kaikki muumivempeleet veivät Ipanan mukanaan. Saipa hän kehuja kauniista lauluäänestäänkin. Olimme juuri kiivenneet muumitalon ylävintille verkkoa pitkin ja leikimme prinsessoja pulassa, kunnes pelastussuunnitelman keksittyämme minä kiipesin edellä alas ja käännyin katsomaan ystävääni. Pari sekunttia myöhemmin käännyin katsomaan miten Ipana pärjää ja se makasi maassa ja alkoi kirkua. Minä kiirehdin Ipanan luo joka kirkui kun syötävä ja yritin selvittää mihin sattuu. Jalat toimivat, huh. Menimme penkille istumaan ja Ipana sai sanottua että käsi, joka riippui velttona oli kipeä ja naamaan sattui. Siihen tuli äiti, joka sanoi nähneensä, ettei Ipana lyönyt päätään. Lähdimme kulkemaan hitaasti autolle ja lähdimme sairaalaan. Ipana kirkui koko matkan ja itki ja aloin mennä paniikkiin.
Ensimmäisellä kerralla alas tultiin oikein mallikkaasti kun Ipana kiipesi ystäväni kanssa

Sairaalan pihassa Ipana nosti kättään ja aattelin mielessäni ettei se ainakaan sijoiltaan ole. Onneksi oli edellisenä päivänä käyty reumakontrollissa, niin oli painot ja pituudet tarkkaan selvillä. Hoitaja tulikin melko nopeasti kuultuaan Ipanan huudot ja nopean tilanneselvityksen jälkeen toi kipulääkettä ja ohjasi eteenpäin. Jouduimme odottamaan ilmoittautumista jonkun aikaa, koska sisällä oli joitan ihmisiä ja ystäväni kerkesi käydä viemässä koiran kotiinsa ja tulla takaisin. Ipana itki koko ajan. Minä olin shokissa, mutta pystyin toimimaan ja ajatteleemaan. Päästiin ilmoittautumishuoneeseen ja ystäväni ja pari hoitajaa yrittivät kuoria Ipanaa vaatteista samalla kun minulta kysyttiin esititetoja. Sitä on vaikeaa kuvailla, kun on hätä, paniikki, sympatia päällä ja yrittää keskittyä siihen mitä toinen sanoo kun oma lapsi kirkuu vieressä, etkä voi tehdä mitään, mikä poistaisi pieneltä kivun. Lisäksi kello oli jotain viiden pintaan, enkä ollut syöny aamu puol yhdeksän jälkeen mitään. Pyörtyminen ei ollut kaukana. Saimme jollain suostuttelulla Ipanalta ulkotakin ja hanskat pois ja siinä vaiheessa alkoi olla aika selvää, että ranne on murtunut. Pääsimme huonosti suomea puhuvan lääkärin luo melko nopeasti ja kun käden asento selvisi, otti ystäväni minusta kiinni, mutta pysyin kasassa. saatiin heti lähete röntgeniin ja päästiinkin sinne heti. Ystäväni meni Ipanan kanssa sisään, hän on  hoitoavustaja ammatiltaan. Minä kuuntelin ulkopuolella Ipanan huutoja ja itkua ja nieleskelin kyyneliä. Aina hetkittäin löysin voimaa kerätä taas itseni, että pystyin toimimaan Ipanan takia ja Ipanan edessä jopa hymyilemään ja sanomaan rohkaisevia sanoja. Katselimme yhteistuumin röntgenkuvia ja molemmat ranneluut olivat murtuneet pahasti. Käsi lastotettiin kantositeeseen ja koska oli selvää, että nukutuksessa pitää tehdä, matkan olisi jatkuttava joko Helsinkiin tai Lahteen. Sanoin, että olemme kotoisin Lahdesta, joten sinne siis ja he jäivät selvittämään miten lähettää röntgenkuvat Lahteen, kun me lähdimme ajamaan sinne. Hoitaja jopa sanoi, että hän vaikka ihan itse aja Hesan kautta viemään paperit jos tarve vaatii, mutta onneksi ei siihen tarvinnut mennä. Pika stoppi ystäväni kodilla, kun hän ruokki ja pissatti koiran ja matka jatkui kohti päksiä. Saavuimme päksiin ja siellä meitä jo odotettiinkin. Siellä kysyttiin vaikka ja mitä ja se porvoolainen lääkärikin oli kirjoittanut esitietolomakkeeseen mitä sattuu ja otettiin kokeita ja odotettiin vähän lisää ja viimein kirurgi tuli sanomaan, että kyllä se on niin paha, ettei pelkkä kipsi riitä, että pitää myös laittaa piikit. Ihana mieheni oli lähtenyt jo aikaisemmin savonlinnasta meidän tueksi ja juuri kun Ipana oli saanut esilääkkeen, hän toi meille tavaroita kotoa yöksijäämistä varten. Minua harmitti, kun en saanut mennä nukutukseen mukaan, enkä kuulemma heräämöönkään saanut mennä, siinä ovella piti heipat vain sanoa. Kun Ipana oli viety, ystäväni, joka oli ollut korvaamaton apu ja tuki otti minun autoni ja lähti koiran kaveriksi kotiinsa porvooseen ja minä ja mieheni raahustimme leppäkerttuosastolle odottelemaan uutisia Ipanasta. Kello oli jotain varttia vaille yksitoista. Otin akuutin aulasta kahvin ja salaatin automaatista. Osastolla meitä jo odotettiinkin ja huone oli valmiina. Puoli yhden aikaan meille tultiin ilmoittamaan, että leikkaus oli mennyt hyvin ja Ipana oli heräämössä. Varttia vaille kaksi Ipana tuli heräämöstä tokkuraisena. Pienen suostuttelun jälkeen saatiin tyttö juomaankin. Mieheni teki lähtöä kotiin ja me käytiin nukkumaan. Ei tarvinnut kauaa laulaa kun Ipana nukahti. Väsymyksestä ja nälästä ja pitkästä, vaikeasta päivästä huolimatta minulla olikin toinen juttu. Ajattelin, ettei tarvitse sammuttaa kun valot, niin nukahdan saman tien, mutta liskojen yö vasta alkoi. Vietin oikein helvetillisen hedelmällisen tunnin itkien, koska silmät auki syytin itseäni kaikilla mahdollisilla tavoilla ja jos pistin silmät kiinni, näin nonstoppina eri kuvakulmista kuinka Ipana iskeytyy maahan. Yöhoitaja tuli huoneeseen ja juteltuani hänen kanssaan, rauhotuin ja sain jopa unen päästä kiinni, mutta heräsin joka kerta kun hoitaja kävi herättelemässä Ipanaa juomaan. Lisäksi hetekka oli kaikin tavoin kamala, epämukava ja muhkurainen. Aamulla heräsin väsyneenä ja aikaisin. Käytiin Ipanan aamupalan jälkeen kontrolliröntgenissä ja katseltiin hetki elokuvaa. Sitten kirurgi tuli haastattelemaan ja kertomaan leikkauksesta ja jatkosta. Sitten tuli toinen ystäväni poikansa kanssa vierailulle ja se piristi kovasti Ipanaa, joka oli koko aamun ollu vähän depiksessä ja Ipaan suostui tekemään jopa sormijumppaa. Mieheni tuli ja toi kotiinlähtövaatteita ja siinä käytyämme kotiohjeet yms. läpi, Ipanan syötyä lounaan ja valmistuauduttuamme käyntiin kanttiinin kautta, koska minä en ollut vielä syönyt mitään. Lähdimme sieltä ja Ipana nukahti autoon. Teimme maisemakierrosta, että Ipana sai nukkua ja kävimme kaupassa ja tulimme kotiin. Ihana olla kotona. Ystäväni ja poikansa signeerasivat Ipanan kipsin jo siellä, me raapustimme omat terveisemme kotona. Tästä alkaa viisiviikkoinen elo kipsikätisen kuusvuotiaan kanssa. Uintiharrastus keskeytyy nyt toistaiseksi. Hyvällä tuurilla kipsi poistetaan ennen Ipanan tanssiesitystä, mutta eskariin voi loman jälkeen mennä. Nyt alkaa sormijumpatkin jo sujua ja Ipana innostui kun sai turvonneet sormensa suoriksi. Äiti tuuletti mukana ja. Ipana on niin urhean reipas, että kaikkien meidän pitäisi ottaa mallia hänestä. Jos minun pitäisi valita maailmassa joku, jota ihailen eniten, olisi se Ipana. Hän on kaunis, luottavainen, loistava esiintyjä, avoin, reilu, rohkea, reipas ja taitava. Maailman paras tyttö.
Kotiin lähdössä reipas tyttö

tiistai 7. lokakuuta 2014

Tarttuvaa


Flunssa tarttuu, vesirokko tarttuu, sukupuolitaudit tarttuvat, mutta me tartutamme toisiimme paljon muutakin kuin sairauksia. Me ihmiset olemme laumaeläimiä ja tunnemme sympatiaa toisia kohtaan. Meillä syntyy eräänlainen peiliefekti monenlaisissa ihan arkisissakin toiminnoissa.
Kuuluisin on haukotus.
Kaikkihan tietävät, että haukottelu tarttuu. Yksi, joka on väsynyt tai juuri herännyt, alkaa
haukotella ja muut kohta perässä, vaikkeivat tuntisi juuri sillä hetkellä väsymystä. Se on sitä sosiaalista kanssakäymistä. No, mikä muu voi olla tarttuvaa?
Nauru.
Jos jollain on oikein herskyvä ja omalaatuinen nauru, tarttuu se hyvinkin helposti. Joku voi kertoa vitsiä ja ruveta kesken kaiken nauramaan ja muut nauravat ympärillä tietämättä mille nauravat. Ilo vetää puoleen iloa.
Naurun tavoin myös itku on tarttuvaa.
Jos joku itkee onnesta kun on löytänyt vaikka kauan kadoksissa olleen sukulaisen, sitä seuraamassa olevat ihmiset pääsääntöisesti liikuttuvat, vaikkei se koskisikaan heitä. Jos jollekkin on tapahtunut jotain todella surullista ja traagista, vaikka lapsi on kuollut, niin kyllä kanssaolijat liikuttuvat, minulla ainakin tulee paha mieli. Komedioissa usein nauretaan ja nauru tarttuu, vaikkei kohtaus olisi itsestä hauska. Dramaattisissa kohtauksissa ak. vuotaa kuin vesiputous. 
Myös huono asenne on tarttuvaa.
Jos jollain on huono päivä ja purkaa sen muihin, lähtee se liikkeelle kulovalkean tavoin. Myös hyvä ja innostava asenne on tarttuvaa, joskei kuitenkaan yhtä vauhdikkaasti kun negatiivinen asenne.
 
Tartutammeko toisiimme myös jotakin itsestämme?
Vaikka olemme yksilöitä, olemme silti ympäristömme muovaamia. Jokaisesta sosiaalisesta kanssakäymisestä tarttuu meille jokin piirre, mitä me ihailemme tai mikä toisesta tulee vahvasti esiin tai se voi olla yhdessä kehittämänne asia. Murteet ovat esimerkiksi tälläisia. Allekirjoittaneeseen jälleen kerran tarttuu murteet helposti.
Muita tällaisia piirteitä voivat olla esimerkiksi: kiroilu, kirjoitustyyli, kehon asento, puhetapa, vaatetyyli tai vaikka se, miten rakentaa leivän. Piirteitä on niin paljon kun on ihmisiäkin ja tämä ei tarkoita sitä, etteivätkö ihmiset olisi omaperäisiä, vaan ihmiset tekevät omaksumisen pääsääntöisesti tietämättään ja koska se edistää sosiaalista kanssakäymistä kun teillä on jotain yhteistä. Lisäksi ihmiset ovat mukavuuden haluisia ja tavoittelevat itseä miellyttäviä asioita, niin on vain luonnollista, että piirteet, jotka toisessa miellyttävät, imeytyvät itselle. Jotkut piirteet korostuvat, jotkut ovat vähän aikaa ja kuluvat sitten pois, kun tulee uusia piirteitä, esimerkkinä tästä murteet. Joka kerta kun toiset tartuttavat meihin piirteitään, myös me tartutamme heihin omiamme. Piirteet, yhdessä ruumiimme ja aatteidemme kanssa tekee meistä yksilöidyt me, jotka sopeutuvat alati muuttuvassa yhteiskunnassa. Ihmiset, jotka eivät anna itsestään ulospäin mitään, koetaan yleensä vaikeasti lähestyttävinä. Myös ihmiset joilla on voimakkaita piirteitä, koetaan myös tungettelevana.

 Tähän pohjautuisi varmaan paljon liitetiedostoja ja lähteitä, mutta koska ylläoleva teksti perustuu ainoastaan omiin havantoihini ja päätelmiini, niin tieteellistä pohjaa tällä tuskin on.

Googlen kuvahaku,
pisti kummasti haukotuttaan sopivaa kuvaa etsiessä..






 

 

 

perjantai 3. lokakuuta 2014

Uus look


Ensimmäiseks nyt kun katon peiliin, voisin itkeä. Mä kävin siis eilen kampaajalla ja nyt se on poissa. Pitkä, kaunis, ihana tukkani on poissa. Siellä katsoin peilikuvaani kauhunsekaisin tuntein, missä oli hieman katumusta mukana. Vielä en oo saanu palattua elämän realiteetteihin ihan kokonaan, vaan hoen itselleni koko ajan "Se kasvaa kyllä, se kasvaa kyllä". Mutta tarkastellaanpas asiaa ulkoota. Jätetään järkyttynyt minä (Ja ukko) taka-alalle ja käsitellään tätä asiaa toisesta näkökulmasta:

Mun pitkä, "kaunis ja ihana" tukkani oli ohut ja huonokuntoinen, vähän kaiken värinen, päällimäisenä kusenkeltaista ja oksennuksen vihreää. Suoraväreillä oli leikitty ja se kyllä näkyi. Hius oli ohutta, huopaantuvaa (En ees saanu kampaajalle harjattuu sitä auki, takut oli melkosia) ja sitä lähti harjallinen viikossa. Nyt tukkani on liian lyhyt ilmava, liian lyhyt hyvempi kuntoinen, liian lyhyt paremman värinen ja sillä on tilaisuus elpyä.
Ja liian lyhyt.

Vielä ei aito hymy irtoa
No mitä kampaussessioon nyt sitten tulee.
Kampaaja oli tosi mukava ja oli tosi luxusta kun siellä oli hierova tuoli pesupaikalla ja sai kahviakin. Mutta vaikka näytin kuvia, niin meen näkemykset ei nyt oikeen kohdannut toisiaan. Väri ei ole sellai kun piti. Tää on ihan kiva väri, mutta ei se mikä piti olla. Tai mikä mun mielestä sinne piti tulla. Malli on juuri se mikä pitikin ja tykkään kovasti etutukasta, MUTTA... ehkä mä näytin liikaa kuvia tai yksinkertaisesti puhuin liian paljon, niin se meni sekaisin kun takaa piti jättää olkapäille ja nyt se on vaan niskaan asti. Ehkä mä totun tähän.. Väri mitä suunniteltiin oli musta kiva. Tää tumma ja sit vaaleempi ruskee, mut raitoja piti tulla paljon vähemmän, vain vähän päälle, mutta nyt päälitukka on raidotettu kokonaan vaaleeks. Väri sopii kyllä, muttei ole se mikä mulla oli visio. Lisäks se kesti kauheen kauan ja maksokin aika paljon enemmän kun piti ja vedin kyllä aika terävästi henkeä kun kuulin loppusumman.

Sieltä lähtiessä kun vedin takkia päälle, yritin nostaa hiuksia niskasta. Ei oleee.
Illalla yrtitin nukkumaan mennessä ottaa ponnarin pois. Ei oleee.

Aamulla tukkaa kampasin johonkin malliin ja yritin keskittyä etutukkaan, mikä on ainoa musta kaikkein kivoin juttu ja huokasin ja aattelin jälleen "Se kasvaa kyllä, se kasvaa kyllä". Kysykää parin päivän päästä, ehkä se silloin on jo kiva.

Ipana ilmoitti ovella kun menin kotiin: "Äiti! Sulla on ihan poikatukka". Rohkaisevaa? Ei oleee. Kysyin, että leikataanko sillekin poikatukka, niin ei kuulemma leikata. Onneks Ipanalla on vielä pitkä, kaunis, ihana tukka, niin teen sille lettejä ja kiharoita ja ja ja..
Kampaaja vielä kysy, että jätetäänkö pituutta, ettei sitä pakko oo niin lyhyeks leikata ja minä: "Eikun pois vaan." Ois pitäny taas artikuloida oikein. Kökkö!



Muutes kun olen tässä mennyt itseeni ja etsinyt itseäni itsestäni ja niin edelleen, niin hain nyt media-assistentiksi. Ja kevään yhteishaussa haen korkeakouluun graafisen suunnittelun puolelle ja insinööri yhdyskuntasuunnittelun puolelle. Katsotaan kuinka käy. Pitäkää peukkuja.

maanantai 22. syyskuuta 2014

Uusia temppuja vanhalle koiralle

Takaisin siis koulunpenkille...

Tällä hetkellä istun kurssilla etsimässä itseäni, vai olikos se niin, että täällä piti mennä itseensä? Anyways, täällä pitäs nyt sitten selvitä mitä sitä elämällään haluaa tehdä ja se polttava kysymys: Mikä minusta tulee isona?

Alanvaihtohan tässä olisi edessä, kun ei tuolla eläinpuolella ole töitä, eikä hyvillä aatteilla ja unelmillakaan elä. Mutta mitä tällainen ihminen, joka on koko elämänsä tiennyt mitä haluaa tehdä, kun on iso (Enkä puhu nyt pelkästään vaatekoosta) ja nyt herää tähän todellisuuteen, ettei sillä alalla olekaan tulevaisuutta. Miten selkeistä tavoitteista ja realistisista odotuksista on yhtäkkiä tullut saavuttamattomia unelmia?

Tein mol.fi:n sivuilla ammatinvalintatestin ja ei paha; minulle sopisi työ esim. Arkkitehtinä, Maisema-arkkitehtinä, Elokuvaohjaajana, Argeologina yms... Nämäkö sitten ovat niitä realistisia haaveita? Kuulostaa huippuhauskalta seikkailulta lähteä johonkin näistä ja varmasti minusta olisi näihin ammatteihin, mutta enemmän niihin on opiskelua ja lukemista kuin mihin tällainen yksinhuoltajaäiti pystyy. Jälleen lähtöruudussa.

Eikö noihin testeihin voisi syöttää elämäntilanteen ja se listaisi vain alat, jossa on sillä hetkellä töitä? Taiteellisen luovuteeni johdosta voisin hyvin lukea jotain graafista linjaa ja lähteä freelance toimittajaksi ja tehdä elokuva-arvosteluja, vain huomatakseni olevani jälleen tilanteessa, että olen antautunut alalle, jossa ei ole töitä.

Lisäksi minun annetaan ymmärtää, että minussa on jotain vikaa, koska en vaan millään jaksa innostua lähihoitajan ammatista, koska mielestäni se vaatii kutsumusta. Ja paljon. "Mutta sillä alalla olisi töitä". Nou shit, jos pitäisin vanhusten vaippojen vaihtoa edes ikkipikkisenä vaihtoehtona tulevalle työrupeamalleni hamaaseen eläkeikään asti, niin menisin kyllä, mutta anteeksi nyt, että minussa on jotain vikaa, kun kuoleman näkeminen, vanhusten syöttö, kitisevät kakarat ja päihtyneiden kantaminen ensisuojaan ei vastaa käsitystäni unelma-ammatistani.

"No voithan sä aloittaa koulun, kun sillä alalla olisi töitä."
"Jos mua ei pätkääkään kiinnosta, niin en mä käy siellä koulussa. Jään mielummin nukkumaan kotiin"
"Ethän sä aikuisena ihmisenä noin voi ajatella"
Enpä tietenkään, koska sillä alallahan on aina töitä.......

CV:kin pitäis päivittää... Taidan käyttää pohjana Leluteekin Emilian kotiäidin CV:tä.
Tässä voí mennä tovi, ennenkun tiiän mikä olen vielä vähän isompana...
                       (Toivottavasti vähän pienempi)

perjantai 19. syyskuuta 2014

#Runolapselle

Tartuin jälleen haasteeseen, koska aihe oli luovia osiani kutkutteleva ja koska haasteet ovat aina hyvä keino antaa tekohengitystä blogilleni, jota minulla ei ole aikaa kirjoittaa, mutta mistä en kuitenkaan henno luopua.

Asiasta kukkaruukkuun tikapuiden kautta. Sain kokeeksi Thyroxiinin kilpirauhasen vajaatoimintaan puoleksi vuodeksi. Peukut pystyyn, että paino laskee ja oireet helpottaa.

Anyways, haaste on kuitenkin tämä, elikkäs Puoli Seitsemän-ohjelma on tulevan vauvaviikon kunniaksi ruvennut kokoamaan äitien, isien, isovanhempien yms. tai vaikka kummien runoja lapsille. Se voi olla jo syntyneelle, aikuiselle (Sillä kaikkihan me ollaan jonkun lapsia aikuisinakin ja lapset ovat lapsia vanhemmilleen aina) tai vielä syntymättömälle.

Olen kirjoittanut Ipanasta muutamankin runon ja laulunkin, mutta ajattelin tätä haastetta varten kirjoittaa aivan uuden, joten tässä se tulee:

Selviytyjä
 
Paljon olet jo kokenut,
Paljon kuuteen vuoteen mahtunut.
Eskarin portista sisään,
Sut joka aamu vien oppimaan lisää.
Ensimmäinen ihastus, Joel nimeltään,
Sun silmäs joka aamu saa säihkymään.
Sua edelleen rakastan enemmän joka päivä,
Ja sua kerkeen jo päivän aikana ikävöidä.
Sulla todettiin sairaus, vakava,
Mutta onneksi oli uskoa mukana.
Se sairaus on nyt voitettu, ei meitä mikään kaada,
Hyviä uutisia vaan tahtoisimme saada.
Pettymystä lukematonta,
Sulle rakas tarjonnut,
On yksikin jo liian monta.
Miten äiti vois sut niiltä säästää,
Muuten kun tarjoamalla olkapäätään.
Pelkään tätä pahaa maailmaa,
Johon joudun sinut valmistamaan.
"Hyvin se pärjää", siihen luottamaan.
Silti olet aina iloinen,
Ja myötätuntoinen.
Pienistä pidät huolta,
Olet reilu ja pidät kiusattujen puolta.
Hartaasti rukoilet Taivaan Isää,
Kaikesta haluat tietää lisää.
Kauniisti osaat jo viikata vaatteet,
Parasta sinussa on ihanat aatteet.
Yritän olla tukenas ainiaan,
Voit puhua mulle, mikä vain mieltäs painaakaan.
Olet kaunein lapsi päällä maan,
Mene kulta, maailmaa valloittamaan,
Sillä sinä siihen pystyt, jos kukaan!


Jos haluatte lukea aikasempia runojani Ipanasta, löytyvät ne täältä.
Voitte sitten verrata, onko taso laskenut ;)

Runoja rakkaille

Olen kirjoittanut useamman runon Ipanalle ja myös eläimilleni, koska ne ovat minulle tärkeitä. Uuden runohaasteen myötä päätin kerätä osan niistä tänne. on myös olemassa runoja ihmisistä, jotka haluan unohtaa, joten niitä en julkaise tänne. Ystävistäni kertova runo löytyy ainekirjoitushaaste nro.2:sta.
 

Liian vähän aikaa

Sua rakastin ja ikävöin,
päivin sekä öin.
Nyt muistoissa elät ja sua lämmöllä muistelen.
Meillä liian vähän aikaa yhdessä,
noita hetkiä vaalin sydämessä.
11.01.2008, Edesmenneelle lemmikilleni

Hetken

Hetken olit luonain.
Sua hetken sain rakastaa.
Niin pienen hetken elämä antaa ja sitten se ottaa.
Sait enkelin siivet, niillä lentää saat.
Sitä toivon, ehkä vielä kohdataan.
Sama päivä, sama aihe.

Rakkaani karvakerä

Sä et anna mitään pahaa tapahtua, aina pitämässä huolta.
Et koskaan jätä yksin, aina siinä minua varten.
Et anna minun surra, vaan lohdutat tulemalla siihen.
Et sanele ehtoja, vaan rakastat aidosti.
Et koskaan satuta, haluat hyväilyjä.
Joka päivä tulet syliin vaatien silityksiä ja osoitat rakkautesi halaamalla ja pussaamalla.
Mitä tekisin jos sinut menettäisin, en halua tietää
12.01.2008, Kissalleni

Joka päivä

Joka päivä mietin, voinko rakastaa enää enemmän,
mutta sitten herään uuteen päivään ja tiedän että voin ♥
Joka päivä, Ipana

Unelmien lemmikki

Mietin aina sen haluaisin,
tiikerin, mahtavan sulavalinjaisen.
Tai gebardin nopeajalkaisen.
Miten olisi kaunis leijona, kuningas eläinten.
Ehkä leopardi vuoksi sen kauneuden.
Joka päivä unelmoin, kunnes avaan silmäni ja sitä katson.
Pieni, karvainen, jossa kaikkia noita on.
Miksi haluaisin jotain enempää, kun minulla on jo kaikki?>
14.3.2008, Lemmikkini

Vuoksesi

Vuoksesi olen luopunut, paljon pois antanut.
Osa minusta poissa on, joten olen välillä onneton.
Sinun takiasi yritän jaksaa, ja taistella vastaan maailmaa.
Meitä rakkaus yhdistää, siksi on pakko yrittää.
Susta luovu ikinä en, maailma saa huomata sen, puolustaudun taistellen.
Oma rakas lapseni, sinä olet onneni, kirkkana loistava tähteni.
Pahalta tuntuu edelleen, kaiken silti uudelleen,
sun tähden tekisin aina ja nyt, en enää tänään itkenyt, ikävä vähän jo väistynyt.
Vuokses teen mitä vaan, kaikesta pystyn luopumaan,
ja kaikkeni teen ja mitä tarvitaan, että sinut luonain pitää saan.>
10.06.2008, Ipanalle, kun meillä oli vaikeaa

*Ipana *Ipana *Ipana

Silmäsi kauniit on,
hymysi aivan uskomaton.
Haukotuksesi on tarttuvaa,
Osaat jo jokeltaa.
Unohtuu jo kaikki muu,
kun nauruun kaartuu vauvan suu.
Ruualle et nirso ja uni maittaa,
ei valot eikä edes meteli nukkuvaa haittaa.
Kärsimätön ja kiukku suuri,
mutta mitäs me nyt pienistä; niin juuri.
Iloa tuot elämään ja onnea vaan,
ihanaa että sua rakastaa ja hoivata saan.
Vähän isintyttö, prinsessa kuka ties,
meidän tyttöä ei treffaa kukaan mies.
Kun olet iso, isi opettaa sut ajaa,
Voi, sun kauneudella ei oo rajaa!
Katsella voisin sua tunteja ja siltikin lisää,
aamulla aina herätellään isää.
Apua kohta pitää hakea vaatteista seuraavat koot,
muista rakas lapsi: sä tärkein oot!
15.08.2008, Voi miten eri tilanne meillä oli silloin kun nyt.


Äidinrakkaus

Rakkauspakkaus vuoden jo,
iso tyttö sanoisinko.
Ilman tukea seisoskelee,
tukea vasten kävelee,
ja joka paikkaan kiipeilee.
Hymytyttö, aurinkoinen.
Kaunis ja valtavan suloinen.
Viisaskin ja muita lapsia edellä,
eläimille ei aina hellä.
Ketään ei vierasta, kaikkia rakastaa.
Vallottaa hiljalleen maailmaa.
Voiko sitä uskoa, oma se on.
Asia tuo on niin uskomaton.
Napuriin asti ääntä riittää,
kohteliaskin, osaa jo niiaten kiittää.
Onhan se *Ipana aika pakkaus,
Suurin voima maailmassa: Äidinrakkaus.
07.04.2009, Ipana

Nukkuva lapsi

Ei nukkuvaa vauvaa kauniinpaa,
päällään kanna maa.

Kaikki mun lastani katsokaa,
niin somaa, uinuvaa.>
19.05.2009, Ipana

Lapseni

*Ipana neiti aurinkoinen,
aamuisin on iloinen.
Puuroa maistelee,
ja muumeja katselee.
Välillä paljon kikattaa vaan,
kun leikitään ja jutellaan,
silloin mekin nauraa saadaan.
Välillä itku yllättää,
myös silloin kun väsyttää.
Kaikkea kiellettyä pitää koittaa,
Se välillä hermoja pakottaa.
Suu aina kovasti käy,
Ei puheen pälpätykselle loppua näy.
Kova on saunomaan,
ja kylvyssä pulikoimaan.
Sekin on aivan totta,
että ilman tukea askelia ottaa.
Kasvanut on äitin mytty,
*Ipana on jo iso tyttö
19.05.2009, Ipana

*Ipana

Oma rakas lapseni,
Kirkas johtotähteni.
Jumalattareni, kauneuttas palvon.
Kanssasi, vuoksesi öitä valvon.
Tunteja välillä sua vaan katson.

Kannettavaksi murheesi anna mulle,
Kaikkea hyvää vaan tahdon sulle.
Susta huolta pitää, sun lähellä olla lisää.
Tiedän että kaipaat isää.

Muuta en palkaksi pyydä,
ole aina oma itsesi, älä anna sieluasi myydä.

Oma rakas lapseni, kirkas johtotähteni.
Tärkein oot, muista se
23.05.2010, Ipanan kanssa kahden

Muistutus

Se että hymyilen,
ei tarkoita etteikö sydän särkyisi.

Se, että en itke,
ei tarkoita etteikö minuun sattuisi.

Se etten valita,
ei tarkoita ettenkö ajattelisi.

Se että puhun,
ei tarkoita että minut tuntisi.

En ole tyhmä, sokea tai kuuro,
vaikka joku niin luulisi.

Olen tehnyt valintoja,
ei sillä että se kellekkään kuuluisi
09.02.2011, Tämä oli henkilökohtainen runo itseltäni maailmalle

Prey

Dier God, I love you,
I'm your child like Jesus too.
Thanks, for helpingin me,
Thanks You let me be me.
I'll prey every night,
hold my hand tight.
Take care of us all,
everybody, big and small.
Heal our wounds,
Let us hear of angels sounds.
Protect, Love, Lead, Forgive and Bless,
Let us shine your brightness.
I'm grateful, and my spirit is peaceful.
Finally, now I can rest,
Thanks God, you are the best.>
12.11.2011, Rakkaalle Jumalalle.
Emmin vähän tämän julkaisemista kielivirheiden vuoksi,
mutta runo on kaunis ja jos asiasisältöä ei ymmärrä kielivirheistä huolimatta,
niin jokainen voi skipata lukematta.
 

Prinsessa *Ipana

Iso tyttö, kohta neljä.
Tuleva prinsessa, sehän on selvä.
Ei mikään menoasi haittaa,
eikä kukaan voi kapuloita rattaisiisi laittaa.
Touhuat kovasti ja taitavakin oot.
Sua matkallasi enkelit varjelkoot.
Sanavarasto suuri, ja tahto oma,
reipas kyllä, mutta tempperamentti kova.
Englantikin menee ja juttuahan piisaa,
äidin hulluks tempuillaan saa.
Pikkuvanha kyllä, mutta siitä viis,
onhan kohtelias; osaa sanoa if you please.
Aina halukas auttamaan missä voi,
aina vastaa kun puhelin soi.
"No *Ipana täällä hei!"
Ovenkin aina äidin puolesta avaa,
ja suklaat syö jääkaapista salaa.
Äidin näköä (ja luonnetta) tottakai,
isältään säihkysilmät sai.
Nöpönenä äidin pöpö,
kaikin puolin aika söpö.
Kaiken tekee tarkasti,
kasvaa liian nopesti.
*Ipanalla on parhaat jutut,
niille nauraa kaikki tutut.
*Ipanan lempileikkeijä on piilot ja ponit,
telkkarista katsoo elokuvat ja pokemónit.
*Ipana tietysti aina voittaa,
kun autolta juostaan kotiin kilpaa.
Sekin selvisi jo varhain,
makaronilaatikko on ruuista parhain.
Mitä muuta kertoisin, kuin sen,
lapseni on täydellinen ♥
11.03.2012, Juuri ennen Ipanan 4-vuotissynttäreitä kirjoitettu



*Ipanan nimi korvattu runoissa

keskiviikko 27. elokuuta 2014

BTW

Lammas on löytynyt. Hurray, hurray!! Se oli iskän mökillä. Hip hei, matkustusmukavuus jälleen taattu.